”Jos ajattelet, että pystyt, tai ajattelet, että et pysty – olet todennäköisesti oikeassa.”
Henry Ford
Uskomukset omaa itseä kohtaan ja oma sisäinen puhe. Siinäpä suurimmat syyt sille mikä estää meitä toteuttamasta omaa potentiaaliamme. Uskommeko kasvuun vai muuttumattomuuteen?
Olen viime aikoina käynyt arvokkaita ja merkityksellisiä keskusteluja lasten ja nuorten parissa kasvatus -ja ohjaustyötä tekevien ammattilaisten kanssa siitä, mikä merkitys uskomuksilla ja stereotypioilla on elämässämme, ja miten ne pahimmillaan muodostuvat omaa kasvua, kehitystä ja oppimista rajoittaviksi kehiksi. Aiheeseen liittyy vahvasti ýhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston psykologian professorin Carol Dweckin pitkäaikaistutkimukset, joista syntyi teoria ihmisen toimintaa ja motivaatiota selittävistä ajattelutavoista: Kasvun ajattelutavasta (growth mindset) ja muuttumattomuuden ajattelutavasta (fixed mindset), jotka viittaavat siis yksilön kokemukseen älykkyyden, lahjakkuuden tai persoonan luonteesta. Dweck sai merkittävän oivalluksen tutkiessaan lapsia, ja havaitessaan, että ajattelutavat muodostivat perustan sille, miten lapset suhtautuivat eteensä tuleviin haasteisiin.
Sillä mitä sanot itsellesi ja muille, on merkitystä
Kasvun asenne perustuu uskomukseen, jonka mukaan inhimillisiä ominaisuuksia voidaan kehittää määrätietoisella ja kärsivällisellä työllä ja harjoittelulla. Kasvun asenne synnyttää intohimoa oppimiseen ja vahvistaa sitkeyttä ja periksiantamattomuutta. Keskeneräisyys on myönteinen asia ja epäonnistumiset ovat hyväksyttyjä etappeja matkalla, jotka mahdollistavat taas lisää oppimista ja kasvua.
Muuttumattomuuden asenteen omaksunut henkilö taas ajattelee, että ihminen ei ole keskeneräinen vaan valmis kokonaisuus, jossa ominaisuudet ovat pysyviä ja “kiveen hakattuja”. He ajattelevat, että ponnistelu ja harjoittelu kuuluu heille, joilla ei ole lahjoja ja riskinotto on heille eräänlainen uhka. Ne saattavat paljastaa oman riittämättömyyden ja sen, että” ei ollutkaan ihan ajan tasalla asioista”. Epätäydellisyys on häpeällistä ja, jos lopputulos ei ole halutun kaltainen, koko matka sinne on ollut turhaa. Muuttumattomuuden asenteen omaava henkilö välttelee haasteita, ei halua vastaanottaa palautetta ja haluaa vaikuttaa fiksulta. Tästä seuraa kuitenkin paljon voimattomuutta, kyvyttömyyttä ja passivoitumista. Epäonnistumisista tulee Minä olen epäonnistuja-identiteetti.
Osallistuin marraskuun alussa aivotutkija Minna Huotilaisen luennolle valtakunnallisilla Seikkailukasvatuspäivillä Nuorisokeskus Anjalassa. Huotilainen havainnollisti muun muassa sitä, mitkä ovat tapamme oppia; onko tapamme lukittu vai onko tapamme avoin. Osa meistä on jumiutunut lukittuun malliin kaikessa oppimisessa. Lukitussa mallissa oppija kokee, että oppiminen on vaikeaa ja virheet ja osaamattomuus paljastavat jonkun pysyvän kyvyttömyyden. Avoimessa oppimisen mallissa taas epäonnistumisia seuraa uudelleen yrittäminen ja kokeilu, josta taas aikanaan seuraa onnistuminen ja se taas ruokkii uuden oppimista ja uusien asioiden kokeilua. Huotilainen puhui myös niin sanotusta matematiikka-ahdistuksesta, joka “periytyy” erityisesti äideiltä ja alakoulun luokanopettajilta. “ Meidän perheessä ei osata matematiikkaa” tai “tytöt eivät ole hyviä matematiikassa” ovat tyypillisiä esimerkiksi vanhempien tai opettajien ääneenlausumia kommentteja, joita lapset edelleen kuulevat ja omaksuvat ympäristöstään. Nämä ihmisen kyvykkyyteen liittyvät ajattelutavat opitaan siis jo varhaisessa iässä ja ympäristöstä saatu palaute muokkaa ajatteluamme ja sitä kautta sitä todellisuutta, jossa elämme. Ajattelutavat eivät siis ole vain yksilön psykologisten ominaisuuksien ilmentymä, vaan ympäröivä maailma vaikuttaa niiden kehittymiseen persoonallisten ominaisuuksien rinnalla.
Kasvun ajattelu kannustaa joustamaan joko-tai ajattelusta
Kasvun ajattelu ei ole oppimisen herättämien kielteisten tunteiden ja ajatusten kieltämistä tai itsensä pettämistä. Kyky tunnistaa oman osaamisensa aukkoja tai oppia virheistään ei sulje pois, etteikö ihminen samaan aikaan voisi - ja ettei hänen usein kannattaisi - suhtautua myönteisesti omiin mahdollisuuksiinsa oppia. Kasvun ajattelusta käsin näitä mahdollisuuksia ei kuitenkaan verrata muiden etenemisnopeuteen tai potentiaaliin.
Sen sijaan että kasvun ajattelu pakottaisi tarkastelemaan maailmaa ruusunpunaisten lasien lävitse, kannustaa se enemmänkin joustamaan meille ihmisille kovin tyypillisestä joko-tai -ajattelusta. Kun huomio kohdistetaan oppimiseen tässä hetkessä ja sen seuraavan askeleen ottamiseen, voi tämä tuoda mukanaan myös sellaisia uusia mahdollisuuksia ja elämää rikastuttavia kokemuksia, jotka jäävät helposti väliin, jos tähtäimessä on vain tietyn lopputuloksen saavuttaminen. Voi olla, että esimerkiksi työympäristöissä on vaikea nähdä epäonnistumiset muina kuin epäoinnistumisina mutta, jos ajattelustamme katoaa jokapäiväinen kasvu ja oppiminen, olemme jumissa nykyisessä versiossa itsestämme, kun todellisuudessa olemme jatkuvasti kehittyviä yksilöitä.
Yleisimmin epäluulo kasvun ajattelua kohtaan kumpuaa oletuksesta, että teoria sälyttäisi vastuun onnistumisesta kokonaan yksilön vastuulle - että asenne ratkaisee, kuka pärjää ja kuka ei. Kasvun ajattelu ei kuitenkaan kannusta ketään uskomaan, että mikä tahansa on mahdollista ja että jokainen voi saavuttaa saman lopputuloksen yhtä todennäköisesti, jos vain harjoittelee tarpeeksi. Onnistumisen todennäköisyyteen kun vaikuttaa moni sellainen seikka, joihin ihminen ei voi itse vaikuttaa, jopa sattuma. Nämä ja monet muut seikat voivat kuitenkin vaikuttaa elämäämme monin ja monimutkaisin tavoin, myös oppimista hankaloittaen.
Kasvun ajattelun näkökulmasta oppimisen esteet, rajoitukset ja epätasa-arvoiset lähtökohdat ovat olemassa ja todellisia siinä missä sen ulkopuoleltakin tarkasteltuna. Ne eivät kuitenkaan yksin selitä ihmisen kaikkea oppimispotentiaalia. Tiedämme kuitenkin mitä haittaa on esimerkiksi siitä, että ihmisen oppimisen potentiaalia arvioidaan hänen ominaisuuksiensam vaikkapa sukupuolen tai etnisen taustan perusteella. Se, lannistuuko ihminen helposti vai pyrkiikö hän jatkamaan takaiskuista huolimatta, ei myöskään yksiselitteisesti tarkoita, että kasvun ajattelutapa aina johtaisi myös parempaan lopputulokseen lähtötilanteesta riippumatta. Sillä vain on taipumus johtaa useammin suotuisaan tulokseen, koska todennäköisyys saavuttaa toivottu tulos luovuttamalla on yleensä pienempi kuin todennäköisyys saavuttaa se jatkamalla opettelua.
Kenellekään ei voi luvata, että harjoittelun avulla jokaisen on mahdollista päästä varmasti tiettyyn lopputulokseen. Sen sijaan voi melko rehellisesti luvata, että harjoittelun avulla oppiminen on melkein aina mahdollista, vaikka se tapahtuisikin joskus pienin askelin ja veisi paljon aikaa. Helpointa se tietysti on oppimista tukevassa ilmapiirissä ja ympäristössä.
Kasvun asenne on yhteydessä toivoon
Ei ole tietenkään helppoa päästää irti sellaisesta, johon on tottunut vuosien ajan. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 70-80% omista ajatuksistamme on negatiivisia. Muuttumattomuuden asenteesta kiinni pitämiseen on yleensä joku syy: se on palvellut aiemmin jotain tarkoitusta. Uskomukset itseä kohtaan istuvat syvässä ja ne ovat rakentuneet ajan saatossa erilaisten kokemusten siivittämänä.
Omaa asennettaan voi kuitenkin halutessaan muuttaa. Jokainen voi valita, ja kasvun asennetta voi oppia. Kasvun asenteen oppiminen ja omaksuminen voikin olla yksi merkittävin keino siihen, että voimme ylipäätään kehittää omia luonteenvahvuuksiamme tai mitä tahansa taitoa. Kun me lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen parissa työskentelevät kannustamme lapsia rohkeuteen, sinnikkyyteen ja oppimisen iloon, kerromme samalla, että yrittäminen kannattaa ja erehtyminen on avain kehittymiselle ja kasvulle. Kasvun asenne on yhteydessä myös toivoon ja optimismiin ja ne tunnetusti muodostavat vahvan perustan yksilön hyvinvoinnille. Optimismi ei ole sattumanvarainen tunnetila, vaan se on tietoinen valinta. Jotta sinulla on halua juuri tänään tehdä asioita oman tulevaisuutesi eteen, sinulla tulee olla toivoa ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Motivaatiosi tarvitsee ravinnokseen optimismia ja myönteistä, kannustavaa sisäistä puhetta ja kasvun asennetta. Toivo on kykyä muodostaa käsitys omista tavoitteistaan ja kykyä nähdä erilaisia reittejä kohti näitä tavoitteita, huolimatta vastoinkäymisistä ja motivaatiota käyttää näitä eri reittejä.
Itsensä avaaminen kasvulle tekee ihmisestä enemmän oman itsensä, ei vähemmän
Yksilöiden lisäksi voidaan - ja on usein hyvin tarpeellista - puhua myös erilaisten yhteisöiden "mindsetista" tai kykyasenteista. Yksilön vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset, ja usein olennaisempaa onkin kysyä, millaisiksi lahjakkuuden ja harjoittelun merkitykset mielletään hänen ympäristössään - esimerkiksi urheiluseurassa, oppilaitoksessa tai työpaikoilla. Pyritäänkö yritykseen rekrytoimaan "valmiita kaiken osaavia" ammattilaisia vai ollaanko valmiita kouluttamaan ja perehdyttämään vähän kokemattomampikin tulokas osaksi tiimiä? Ohjaako valmentaja jokaista harrastavaa lasta asettamaan yksilöllisiä, omaan kehitykseen tähtääviä tavoitteita, vai pitääkö muiden yrittää jatkuvasti sopeutua yksittäisten "huippuyksilöiden" kehitystahtiin?
Kasvun ajattelutavan kannalta on tärkeää, että ympäristö tarjoaa tukea, rehellistä palautetta ja rohkaisee jokaista kasvun suuntaan. Osallisuudella tarkoitetaan tunnetta, joka syntyy silloin kun ihminen on aktiivinen osa jotakin yhteisöä ja se ilmenee ryhmässä tasavertaisuutena, luottamuksena ja toisilta saatavana arvostuksena. Yhteisössä, jossa vallitsee muuttumaton käsitys lahjakkuudesta, saattaa esiintyä erityisen paljon sellaista vertailua ja kilpailua, jotka nakertavat yhteisön jäsenten tunnetta yhteenkuuluvuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta, mahdollisuuksia ajatella luovasti tai oppia tehdyistä virheistä.
Asenteet ovat vain uskomuksia, vaikkakin voimakkaita sellaisia. On tärkeää tunnistaa, että meillä kaikilla on sekä kasvun että muuttumattomuuden asennetta. Se on inhimillistä. Konteksti voi vaikuttaa siihen, kumpi asenne aktivoituu: eri elämänalueilla ihminen voi toimia eri tavoin. Kun omaksuu uuden asenteen ja näkee asiat eri tavalla, astuu kuin uuteen maailmaan ja voi vähitellen päästää irti omaa elämää rajoittavista uskomuksista. Itsensä avaaminen kasvulle tekee ihmisestä enemmän oman itsensä, ei vähemmän.
Loppuun vielä muutamia yhtymäkohtia elämyspedagogiikan, seikkailukasvatuksen ja kasvun asenteen välillä:
kohtaamme haasteita, emme välttele niitä
teemme virheitä, epäonnistumme ja yritämme uudelleen
olemme sinnikkäitä, periksiantamattomia emmekä luovuta
lopputuloksen sijaan, keskitymme prosessiin; mitä opimme, mikä oli helppoa, mikä ei niin helppoa, mikä tuntui hyvältä, mikä ei niin hyvältä ja tekisimmekö jotain ehkä seuraavalla kerralla toisin
puhutaan tekemisestä, ei olemisesta. Kun kohtaamme epäonnistumisia, iso ero on sillä, koemmeko olevamme huonoja ihmisiä vai ainoastaan tehneemme sillä kerralla jonkin asian ei niin hyvin.
keskitymme siihen, että ryhmistä muodostuu turvallisia ja kannustavia, jotta ne voivat toimivat yksilölle oman toiminnan ja vuorovaikutuksen rehellisenä peilinä
Elina Elme
Toiminnanjohtaja
Outward Bound Finland ry.
Lähteet:
Carol S. Dweck: Mindset – menestymisen psykologia (Viisas elämä 2018)
Minna Huotilainen: Miksi aivomme tarvitsevat elämyksiä, Seikkailukasvatuspäivät 2022.
Comments