Yöttömien öiden kajakkivaellus Lyngenissä

Koe meri, erämaa ja arktinen kesä kajakista käsin. Kuuden päivän mittainen elämyspedagoginen kajakkivaellus Norjan Lyngenissä kulkee Euroopan hulppeimpien rantaviivojen ja majesteettisten vuorien ja jäätikkönäkymien keskellä. Alueen korkeuserot ovat huomattavat ja monet vuoret nousevat suoraan merestä, siksipä alueen vuoristoa kutsutaankin Lyngenin Alpeiksi. Keskikesän luonto vesiputouksineen, vuolaana virtaavine puroineen, kauniine auringonlaskuineen, kalastajakylineen, pyöriäisineen ja merikotkineen tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä ja kokemuksia osallistujalle. 

Tavoitteena retkellä on saada uudenlainen kokemus melomisesta, kehittyä melojana sekä oppia suunnittelemaan reittejä merellä, missä tuuli ja voimakkaat vuorovesivirtaukset aiheuttavat omat  haasteensa. Ryhmän toiveet ja pyrkimykset ovat itsessään tavoitteita, eivät niinkään tietyt maastokohteet. Retkellä itsensä haastaminen, omien vahvuuksien löytäminen sekä ryhmässä toimiminen ovat osa jokaista retkipäivää. Hulppea elämys ja hauska yhdessäolon kokemus on koko retken päätavoite.

Ohjelma:

Päivä 1. Hyvällä säällä aloitamme melonnan ensimmäiseen leiripaikkaan.
Päivä 2. Melontapäivä.
Päivä 3. Melontapäivä.
Päivä 4. Melontapäivä.
Päivä 5. Melontapäivä.
Päivä 6. Melomme autoille.
Päivä 7. Varapäivä. Varapäivä käytetään, mikäli sää on estänyt liikkumiseen suunniteltuun tahtiin.

Outward Bound Finland ry pidättää oikeuden tehdä ohjelmaan muutoksia. Säävaraus.

Taito- ja kokemusvaatimukset:

  • Kajakin peruskäsittelytaito  Esim. NIL Finlandin melonnan peruskurssin sisältö: http://nilfinland.fi/koulutukset/kayaker
  • Kestävyyttä meloa 30 km päivässä. Päivämatkat 10km-20km.
  • Aallokko-ja tuulimelontakokemusta
  • Kajakkiin kiipeäminen wet exitin jälkeen
  • Vaatimustaso 3 (lue lisää)

Vältämme tuulisilla säillä melomista melomista mutta tuulta ja aaltoa on silti luvassa jossain määrin.

Kajakkivaellukselle otetaan max. 12 henkilöä. Ikäraja kurssille on 18 vuotta.

Kurssin päävetäjänä  toimii Outward Bound Finland:n ohjaaja Petri Sutinen. Petri on toiminut melontaoppaana 20 vuoden ajan. Petri on toiminut Suomen Kanoottiliiton (SKAL) kouluttaja, ollut mukana SKAL:n turvallisuusryhmässä 10 vuoden ajan sekä luomassa melonnanohjaaja -ja melonnanopas koulutuksia SKAL:lle.  Hän on ohjannut melontakoulutuksia Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Argentiinassa ja Singaporessa. Nykyään Petri toimii Melonta- ja Soutuliiton kouluttajana ja melontakilometrejä hänellä on takanaan yli 80000. 
 
Petri ohjaa myös elämyspedagogisia kursseja, joissa keskitytään ryhmädynamiikkaan ja yksilön kehitykseen. Yksi Petrin vahvuuksista ohjaajana ovat hänen äärimmäisen kovat tekniset taidot, joiden vuoksi hän voi seikkailukursseillaan keskittyä yksilöiden läpimurtoihin fyysisiä haasteita apuna käyttäen. 

 

Majoitus ja ruokailut:

Majoittuminen tapahtuu teltoissa luonnon helmassa.  Alueella on lukuisia kauniita saaria, missä on runsaasti leiripaikkoja. Outward Bound Finlandilta saa vuokrata teltan ja trangian tarvittaessa. Ilmoitathan tarpeesta ilmoittautuessasi.

Jokainen vastaa omista ruuistaan matkan aikana, tarvitset mukaan omat ruoanlaittovälineet. Vedentäyttöpaikkoja on runsaasti muutamaa päivää lukuun ottamatta, jolloin vedet kulkevat kajakissa mukana.

Varusteet:

Jokainen vastaa kurssilla vaadittavista henkilökohtaisista varusteistaan. Meloja tarvitsee  hyvän ja lämpimän melontavaatetuksen, mukaan lukien melontarukkaset ja suojapäähineen. Osallistujille tullaan lähettämään varustelista ennen kurssia. Järjestäjien puolesta tulevat kartat ja perusturvallisuuteen liittyvät välineet.

Outward Boundilta voi myös tarvittaessa vuokrata melontavarusteita. Kajakin vuokra retken ajaksi on 120€.

Hinta 650 €/hlö

 

Hinta sisältää:

  • Kouluttajien palvelut
  • Melonnan perusturvallisuusvälineet
  • Toiminnan vastuuvakuutuksen

Hinta ei sisällä:

  • Matkoja lähtöpisteeseen ja takaisin
  • Varusteita
  • Ruokailuja
  • Henkilökohtaista vakuutusta

Tapaamme osallistujat ensimmäisenä päivänä Katteng nimisellä taukopaikalla Lyngenvuonon perällä E6-tien varressa.  Tarkemmat tiedot kokoontumisesta ilmoitetaan erikseen osallistujille. Voimme auttaa osallistujia myös yhteiskyyditysten järjestämisessä.

 

Ilmoittautuminen:

Ilmoittautumiset tulee tehdä viimeistään 1.6.2020 mennessä. Ilmoittautuminen vahvistetaan maksamalla ennakkomaksu 150€, joka lähetetään laskulla ilmoittautuneille. 

Teemme yhteistyötä Partioaitan kanssa ja Partioaitan 365 -klubin jäsenet saavat 10 % alennusta tästä kurssista. Lähetä ilmoittautumisen yhteydessä jäsenvahvistuksesi sähköpostistitse.

Turvallisuus:

Kyseessä olevan retken luonteeseen kuuluu tietty määrä riskejä. Riskit pyritään minimoimaan hyvällä suunnittelulla, varautumalla ongelmatilanteisiin sekä ammattitaitoisella opastuksella. On kuitenkin muistettava, että jokainen osallistuja on myös itse vastuussa omasta ja ryhmän turvallisuudesta valmistautumalla huolella retkeen ja noudattamalla annettuja ohjeita. Satamat ja tiet ovat aina suhteellisen lähellä ja alueella on kännykkäkuuluvuus.

 

Vakuutus:

Jokainen vastaa omista henkilö- ja välinevakuutuksistaan. Järjestäjän puolesta retkelle on toiminnan vastuuvakuutus.

Tiedustelut:

Outward Bound Finland:
toimisto@outwardbound.fi
+358 40 5050 355

 

Aika: 27.06.2020 - 4.07.2020

Paikka: Lyngen, Norja

Hinta: 650 € / henk.

1.12.2017

Eräensiapua halki Suomen

1.12.2017

Löydä oma lähteesi 3 –...

27.6.2017

Top tur kurssilla

23.4.2017

Touch of Tuntsa 2017

Outward Bound Finlandin Ilmoittautumislomake (retkeilykurssit)

Ilmoittaudu Outward Bound Finland ry:n retkiin ja koulutuksiin sähköisesti. Ilmoittautuminen on sitova. *Pakollinen

Olen lukenut, ymmärtänyt sekä hyväksynyt kurssin osallistumis- ja peruutusehdot. *