Outward Bound Finland on toteuttanut vuosien 2023-2024 aikana yhteistyössä LAB Ammattikorkeakoulun ja Koulutusavain Oy:n kanssa koulutushankkeen, jonka tavoitteena oli vahvistaa kasvatus- ja opetusalan henkilöstön osaamista sukupuolitietoisesta ohjaamisesta, sukupuolen tasa-arvon edistämisestä koulujen ja oppilaitosten arjessa sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien viemisestä käytäntöön. Koulutuksen keskeisenä näkökulmana oli toiminnallisten ja elämyspedagogisten menetelmien hyödyntäminen teemojen käsittelyssä oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa. Mukana oli noin 120 lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kanssa työskentelevää ammattilaista eri puolilta maata.
Opetushallituksen määritelmän mukaan sukupuolitietoisessa ohjauksessa pyritään tunnistamaan ja purkamaan sukupuolittavia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia tekijöitä. Sukupuolitietoisessa opetuksessa ja ohjauksessa huolehditaan siitä, että opetuksen käytännöissä ei tarpeettomasti tuoteta jakoa tyttöihin ja poikiin esimerkiksi ryhmäjaoissa tai siinä, minkälaisiin ammatteihin nuoria ohjataan. Myös sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden tunnistaminen kuuluu sukupuolitietoiseen ohjauksen. On tärkeää, että opettajat ja ohjaajat ovat ensin tietoisia omista ajattelu- ja toimintatavoistaan näihin teemoihin liittyen, jotta he voivat tehdä tietoisia yhdenvertaisuutta vahvistavia valintoja työssään.
Koulutukseen osallistuneiden opettajien mukaan oppilaitosten välillä on suuria eroja siinä, minkälainen asenneilmapiiri ja keskustelukulttuuri niissä vallitsee suhteessa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen. Isojen kaupunkien isoissa kouluissa ihmisten erilaisuus on tavallinen osa arkea, mutta pienillä paikkakunnilla vähemmistöihin kuuluvat saattavat edelleen kohdata syrjintää tai tulla ohitetuiksi esimerkiksi toteamalla että “meillä täällä on vain tyttöjä ja poikia”. Riippumatta paikallisesta asenneilmapiiristä tai opettajan henkilökohtaisesta mielipiteestä, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslait koskevat kaikkia ja jokaisella opettajalla on velvollisuus edistää kaikkien oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutumista opetuksessaan. Jos koulussa todetaan, että nämä asiat eivät koske meitä, koska meillä ei ole vähemmistöihin kuuluvia oppilaita, on ehkä syytä pysähtyä ajattelemaan asiaa uudelleen ja pohtia onko todella niin, että näitä oppilaita ei ole. Vai onko kyse siitä, että he pysyvät näkymättömissä, koska eivät koe turvalliseksi tuoda esiin näitä puolia itsessään?
Tieto ja tunteet kuplien rakennusaineena
Nykyisessä tietotulvassa meillä on tarjolla lähes rajattomasti tietoa ihmisistä, kulttuureista ja elämäntavoista, jotka eroavat omista kokemuksistamme. Samaan aikaan yhteiskunnallisen ilmapiirin polarisoituminen ja sosiaalisen elämän kuplautuminen samanmielisten ryhmiksi uhkaavat yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia ja yhteiskunnan vakautta.
Kun työskennellään yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjinnän kysymysten äärellä, nousevat tunteet ja omakohtainen kokemus tärkeään asemaan. Syrjinnän haitoista puhutaan oikeutetusti paljon eikä yksikään nuori valmistu peruskoulusta osallistumatta tunneille tai työpajoihin, joissa teemana on monimuotoisuus ja vähemmistöjen oikeudet. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä, jos omat sosiaaliset piirit ja somekuplat ylläpitävät kokemusta meistä ja muista, eivätkä vaadi kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja syrjinnän seurauksia silmästä silmään, tunteen tasolla. Oli oma kupla sitten etuoikeutetun enemmistön tai syrjityn vähemmistön kupla, on tärkeää lisätä ymmärrystä niiden ihmisten kokemusmaailmasta, jotka tuntuvat “toisilta”.
Sukupuolen moninaisuuden ympärillä käytävä keskustelu on esimerkki arvolatautuneesta ilmiöstä, joka koskettaa samaan aikaan syvästi sekä yksilöiden identiteettiä ja ihmisoikeuksia että käsityksiä ihmisyyden ja yhteiskunnan perusrakenteista. Tällaiset keskustelut herättävät voimakkaita tunteita puolin ja toisin, ja jos niitä käsitellään vain toisten samoin ajattelevien ja kokevien kanssa, onnistutaan todennäköisesti vain kaivamaan omaa poteroa syvemmäksi.
Elämyspedagogiikka riisuu rooleja ja lisää empatiaa
Elämyspedagogiikan ytimessä on omalta mukavuusalueelta poistuminen yhdessä, ryhmän tuella. Elämyspedagogisessa toiminnassa pyritään lisäämään ihmisten itseymmärrystä ja resilienssiä haastamalla heitä kohtaamaan tavallisesta arjesta poikkeavia tilanteita ja tunteita ja tukemalla heitä löytämään keinoja niiden käsittelyyn. Onnistunut elämyspedagoginen prosessi voi vaikuttaa yksilöön syvästi ja auttaa tulemaan tietoiseksi omista arvoista ja ajattelutavoista, totutuista rooleista ja automaattisista toimintamalleista.
Luontolähtöisessä elämyspedagogiikassa ollaan usein yksinkertaisten perusasioiden äärellä, huolehtimassa ryhmänä siitä, että kukaan ei ole liian kylmissään, nälkäinen, eksyksissä tai väsynyt. Ryhmän sisäinen yhteistyö on välttämätöntä ja jokainen ryhmäläinen vaikuttaa omalla toiminnallaan ryhmän toimintaan ja muiden hyvinvointiin. Yhdessä tehdyn konkreettisen työn ja yhdessä koettujen tunteiden ja haasteiden kautta syntyy jakamista ja mahdollisuuksia rakentaa yhteisöllisyyttä. Luonnossa vietetty aika kuorii ihmisestä pois sosiaalisia rooleja ja kun tuota roolien ravistelua vielä tietoisesti tuetaan, tarjoutuu ryhmäläisille mahdollisuus kohdata toisensa yksilöinä ja persoonina ja kokea yhteyttä ja empatiaa.
Metsä tuulettaa ryhmää ja lisää yhteistyötä
Koulutuksessa opettajia kannustettiin kokeilemaan ryhmänsä kanssa erilaisia toiminnallisia, elämyspedagogiikan ajatuksille perustuvia harjoituksia tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvien teemojen käsittelyssä, sekä tukemaan ryhmäänsä luontoretken järjestämisessä. Retken suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitettiin erityisesti huomiota ryhmässä esiintyviin rooleihin: Minkälaisiin rooleihin oppilaat asettuvat? Ovatko luokan hiljaiset ja äänekkäät tutuissa rooleissaan, vai tuleeko esiin yllättäviä uusia piirteitä? Näkyykö sukupuoli jollain lailla rooleissa? Kuka käyttää kirvestä ja kuka laittaa ruokaa? Tapahtuuko ryhmän vuorovaikutuksessa jotain erilaista ja kiinnostavaa verrattuna tavalliseen kouluarkeen?
Opettajien kokemuksissa luontoretken suunnittelusta ja toteutuksesta toistuivat huomiot siitä, että kaikki ryhmäläiset osallistuivat jollain lailla, yhteistyötä tehtiin luontevasti myös muiden kuin parhaiden kavereiden kanssa ja lapset/nuoret olivat motivoituneita yhdessä tekemiseen. Opettajat myös huomasivat oppilaissaan taitoja ja piirteitä, jotka eivät kouluarjessa tule esiin ja kertoivat että retkellä aukesi oppilaiden välille tilaa keskusteluille aiheista, joita koulussa ei tule käsiteltyä. Yksinkertainen muutaman tunnin retki lähilaavulle riitti siihen, että totuttuihin sosiaalisiin ryhmiin tuli pieniä muutoksia ja yhdessä tekemiselle aukesi uusia luontevia ja motivoivia väyliä.
Yksittäiset retkipäivät tuskin tuottavat järisyttäviä muutoksia ryhmien tai koulujen toimintatapoihin ja retkeily on onneksi suomalaisissa kouluissa osa tavallista toimintaa. Vaikutti kuitenkin siltä, että koulutuksen myötä opettajat saivat uusia ajatuksia ja työkaluja ryhmiensä ohjaamiseen ja sen pohtimiseen, miksi toiminnalliset ja luontolähtöiset menetelmät toimivat niin hyvin ihmisten tuomisessa yhteen ja yhteistyön lisäämisessä. Jaksan vielä uskoa siihen että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja haluavat toisille hyvää. Niin kauan kuin erilaiset ihmiset ja elämäntavat esiintyvät vain uutisissa ja puhelimen ruudulla, heihin on helppo suhtautua ennakkoluuloisesti. Mutta kun jaettu yhteinen matka, ponnistelu ja leirinuotio, on paljon helpompi katsoa toista silmiin ja nähdä kuinka paljon enemmän on asioita, jotka meitä yhdistävät kuin asioita, jotka meitä erottavat.
Comentarios