Miten taide- ja elämyspedagogiikkaa voisi tuoda mukaan opinto-ohjauksen arkeen toisen asteen oppilaitoksissa? Mikä rooli niillä voisi olla nuorten itsetuntemuksen vahvistamisessa ja elämänvalintojen selkeyttämisessä? Näihin kysymyksiin olemme etsineet vastauksia Sosiokulttuurinen innostaminen ja ohjaus eli SOI-hankkeessa, jota Outward Bound Finland ry. toteuttaa yhdessä LAB-Ammattikorkeakoulun kanssa vuosien 2021–2023 aikana.
Yläkouluaika ja sitä seuraavat lukio- tai ammattikouluopinnot ovat nuorten elämässä mullistavaa aikaa. Nuoren mieli, keho ja suhde ympäröivään maailmaan käyvät läpi valtavaa myllerrystä, ja samaan aikaan pitäisi tehdä valintoja tulevaisuuden suhteen. Amis vai lukio? Mitä oppiaineita haluan valita? Mitä minun kannattaa valita? Mihin haen seuraavaksi opiskelemaan? Mitä haluan aikuisena tehdä työkseni? Valinnat tuntuvat valtavan suurilta ja lopullisilta, ja moni nuori pelkää valitsevansa ”väärin”. Osalla nuorista suunta on selvä ja valintojen tekeminen ja opiskelemaan pääsy helppoa. Paljon on myös heitä, joilla ei ole vielä toisen asteen opinnoissa harmainta aavistusta, mitä he haluaisivat isona tehdä ja mikä olisi heille mahdollista.
Nuoruuteen myös kuuluu se, että suunnitelmat muuttuvat moneen kertaan, ja kaveripiirin, perheen ja erilaisten esikuvien vaikutus valintoihin on suuri. Nuoruudessa etsitään omaa identiteettiä ja kokeillaan erilaisia rooleja, ikään kuin sovitellaan päälle erilaisia mielikuvia elämästä ja tutkaillaan, mikä niistä tuntuu eniten omalta. Valittu suunta ja sitä kohti vievät valinnat voivat muuttua moneen kertaan, ennen kuin oma polku löytyy.
Kestävät valinnat vaativat hyvää itsetuntemusta
Kun ihmiset tekevät missä elämänvaiheessa tahansa merkittäviä päätöksiä elämänsä suhteen, hyvä itsetuntemus on keskeisen tärkeä tekijä kestävien valintojen taustalla. Moni pysähtyy vasta keski-ikäisenä tarkastelemaan omia elämänvalintojaan ja pohtimaan keitä he itseasiassa ovat ja mitä haluavat elämältä. SOI-hankkeessa pyrimme tuomaan nuorten ohjaukseen itsetuntemusta vahvistavia työskentelytapoja, jotka samalla opettavat itsereflektion taitoa ja tärkeyttä. Hyvä itsetuntemus on valtavan tärkeä voimavara itselle merkityksellisen ja omien arvojen mukaisen elämän rakentamisessa, ja sen ylläpitäminen läpi elämän ja iän tuomien muutosten vaatii kykyä ja halua itsereflektioon.
Taide- ja elämyspedagogiikka ovat ohjauksen lähestymistapoja, joiden keskeisenä tavoitteena on yksilön itsetuntemuksen kehittäminen. Taiteen tekeminen ja muut luovat menetelmät ja toisaalta luonnossa retkeily ja seikkailu kuljettavat yksilön sellaisten kokemusten äärelle, jotka avaavat arjesta poikkeavia mahdollisuuksia itsereflektioon ja vuorovaikutukseen muiden kanssa. Taidepedagogiikassa ei ole keskeistä taiteen tekemisen tekniikoiden tai taidon opetteleminen, vaan ne tunteet ja ajatukset, joita itsensä ilmaiseminen taiteen kautta herättää. Vastaavasti luontolähtöisessä elämyspedagogisessa työskentelyssä luonnossa retkeily ja siellä koetut seikkailut ovat keinoja, joiden avulla yksilö voi oppia jotakin uutta itsestään ja ihmisistä ja maailmasta ympärillään.
Kun annamme luovan prosessin viedä meidät mukanaan ja ilmaisemme itseämme taiteen keinoin tai suostumme epävarmuuden tilaan luonnossa retkeillen, voimme parhaimmillaan saada kokonaisvaltaisia syventymisen kokemuksia, jotka vaikuttavat ajatuksiimme, tunteisiimme, keholliseen kokemukseemme ja toimintaamme. Saatamme ehkä myös joutua silmäkkäin sellaisten tunteidemme, ajatustemme ja toimintatapojemme kanssa, joihin huomaamme haluavamme muutosta. Tällainen kokonaisvaltainen uuden äärelle heittäytyminen voi olla voimakas itsetuntemusta vahvistava kokemus, joka auttaa selkeyttämään, mikä itselle on elämässä tärkeää. SOI-hankkeessa pyrimme siihen, että yhä useampi nuori pääsisi koulupolkunsa aikana tai erilaisissa nuorille suunnatuissa ohjauspalveluissa osallistumaan taide- ja elämyspedagogisiin prosesseihin ja saisi siten vahvistusta ja rohkeutta opiskelu- ja työelämässä etenemiseen ja oman näköisen tulevaisuuden edistämiseen.
Itsetuntemuksen rooli opinto-ohjauksessa
Olemme SOI-hankkeen puitteissa retkeilleet Repoveden kansallispuiston jylhissä maisemissa sekä lukion ja kansanopiston opinto-ohjaajien että opiskelijoiden kanssa, ja pohtineet vastauksia kysymykseen mistä opinto-ohjauksessa oikeastaan on kyse. Mikä sen rooli koulussa on, ja ollaanko tuohon rooliin tyytyväisiä? Vastaako opinto-ohjaus nuorten tarpeisiin?
Opetushallituksen määrittelemissä opinto-ohjauksen tavoitteissa perusopetuksesta lukioon ja ammattikouluun painotetaan nuorten tukemista kokonaisvaltaisessa itsetuntemuksen vahvistumisessa, mutta kuinka hyvin tuo tavoite toteutuu opinto-ohjauksen arjessa? Sekä hankkeessa kohtaamiemme opojen että nuorten yhteinen kokemus on ollut, että niin tärkeää kuin opinto-ohjaus onkin, se jää usein valitettavan pinnalliselle tasolle, opintosuoritusten, opiskelualojen ja pisterajojen tarkasteluun. Nuoret ovat todenneet, että he eivät ole koskaan koulupolkunsa aikana saaneet sellaista opinto-ohjausta, jossa olisi toden teolla keskitytty esimerkiksi pohtimaan omia arvoja tai vahvuuksia tulevan ammatinvalinnan taustalla. Varsinkin lukiossa työskentelevät opinto-ohjaajat taas ovat todenneet, että nykyisillä resursseilla ohjauksessa ei ole ajallisesti mahdollista paneutua mihinkään muuhun kuin kaikkein konkreettisimpiin, opintopolun jatkumista koskeviin asioihin.
On todella tärkeää, että opinto-ohjauksessa puhutaan jatko-opintoihin hakeutumisesta, hyödyllisistä aihevalinnoista, pääsykokeista ja keskiarvorajoista. Koulun velvollisuus on varustaa oppilaat mahdollisimman hyvillä edellytyksillä päästä opiskelupolkua eteenpäin, ja siihen vaaditaan näitä tietoja ja kykyä tehdä tiedon pohjalta realistisia valintoja. Ne eivät kuitenkaan yksin riitä tukemaan nuorten kestävien koulutusvalintojen tekemisessä.
Koulun ja erityisesti opinto-ohjauksen pitäisi kyetä auttamaan nuorta vastaamaan tulevaisuuttaan koskeviin kysymyksiin Mitä, Miksi ja Miten? Ensin pitäisi kirkastua mitä ollaan tekemässä ja miksi, eli minkälaista elämää valinnoilla halutaan rakentaa ja minkälaiset arvot, voimavarat ja tavoitteet noita valintoja ohjaavat. Vasta sen jälkeen on ajankohtaista valita työkalu eli opiskeluala, millä tavoitteisiin pyritään. Opintolinjojen ja pääsykoepisteiden käsittely auttaa vastaamaan kysymykseen ”miten”, mutta ”mitä” ja ”miksi”-kysymyksiin vastaaminen edellyttää laajempaa pohdintaa omista arvoista, toiveista, tavoitteista ja vahvuuksista, eli toisin sanoen itsetuntemuksen vahvistamista. Kyse on tietenkin pitkälti opinto-ohjaukseen käytettävistä resursseista, jotka eivät mahdollista yksilöllistä opinto-ohjausta niin paljon kuin mitä nuoret kaipaisivat. Opot tekevät varmasti parhaansa pitääkseen kaikki opiskelijat kyydissä vähäisillä ohjaustuntimäärillä, ja oleellista resurssien lisäystä tuskin on lähivuosina odotettavissa. Olisiko kuitenkin mahdollista tehdä uudella tavalla niitä asioita, joita tunneilla joka tapauksessa tehdään? Voisiko opo olla koulussa se henkilö, joka kysyy nuorelta mitä kuuluu? Voisiko opon tunnit olla koulussa sellainen kohtaamisen paikka, jossa olisi mahdollisuus jutella muustakin kuin suoraan koulunkäyntiin liittyvistä asioista?
Ihannetilanteessa opinto-ohjauksen ja koko koulujärjestelmän resursseja tietenkin lisättäisiin niin, että koulu ja siellä työskentelevä opettajat ja opot pystyisivät vastaamaan nuorten tarpeisiin. Tarve luovuuden ja luontoyhteyden vahvistamiseen koulussa on yleisesti tunnistettu ja halua niiden toteuttamiseen löytyy. Käytännön resurssit eivät vain juurikaan mahdollista koulun pakollisesta arjesta poikkeavaa toimintaa. Taidetta ja luontoa voi kuitenkin hyödyntää ohjauksessa myös hyvin matalalla kynnyksellä, ilman taiteeseen tai retkeilyyn liittyviä erityistaitoja tai -välineitä tai mahdollisuutta varata toiminnalle kokonaisia päiviä. Opotunnin voi pitää lähimetsässä kävellen, ja opo voi tehdä yhteistyötä kuvaamataidon opettajan kanssa niin että opotunnin asioita käsitellään taiteen avulla. Oleellista ei ole tekemisen ulkoiset puitteet, vaan herkistyminen sille, mitä mahdollisuuksia uudenlaisen näkökulman ottaminen avaa. Nuorista kasvaa nykykoulussa osaavia suorittajia, mutta osaavatko he myös pysähtyä kuulostelemaan itseään ja omia kokemuksiaan ja ilmaisemaan niitä muille?
Etenkin lukiolaisten keskuudessa ylikuormitus ja uupuminen alkaa olla pelottavan tavallista, ja nuorten masennus- ja ahdistusoireilu on lisääntynyt hurjaa vauhtia. Koulumaailma ja yleinen yhteiskunnallinen asenneilmapiiri työntää nuoria voimalla kohti työelämää, jossa menestyminen on edelleen eräänlainen ihmisenä onnistumisen mittari. Saattaa kuitenkin käydä niin, että suorittamisen ja pärjäämisen paine muodostuu liian kovaksi, nuori uupuu ja masentuu, ja lopulta suoriutuminen opiskelu- ja työelämässä jää pitkäaikaisesti heikommaksi kuin mitä se ehkä olisi ollut, jos hänellä olisi ollut rauhassa aikaa etsiä omaa paikkaansa ja tutkia vaihtoehtoja. Nuoruuteen liittyvä haahuilu, eri vaihtoehtojen kokeilu ja mielen muuttaminen on keskeinen osa aikuiseksi kasvamista, koska vasta omakohtaisen kokemuksen kautta ihminen alkaa huomata, mikä hänelle sopii ja on merkityksellistä ja mikä ei. Jos koulumaailmassa käytettäisiin rohkeammin kokemukselliseen oppimiseen perustuvia ja itsereflektioon kannustavia menetelmiä, kuten taide- ja elämyspedagogiikkaa, olisivat nuoret aikuisuuden kynnyksellä huomattavasti paremmin varustettuja tekemään valintoja kuin silloin, jos opinto-ohjauksesta on jäänyt mieleen vain se, millä keskiarvolla tai pääsykoepisteillä pääsee mihinkin.
Oma polku löytyy oman kokemuksen kautta
Nyky-yhteiskunta tarjoaa monille meistä valittavaksi valtavan skaalan erilaisia työntekoon ja elämäntapaan liittyä vaihtoehtoja. Ammatit ja sosioekonomiset luokat eivät enää periydy yhtä voimakkaasti kuin aikaisemmin, vaikka nuorten lähtökohdat esimerkiksi korkeakoulutukseen eivät edelleenkään ole suinkaan yhdenvertaiset. Vaihtoehtojen määrä antaa mahdollisuuden valita, mutta samalla se luo myös pakon valita. Some-maailma tuo näytille päättymättömän kavalkadin eri tavoilla menestyneitä esikuvia, ja jokaisella tiedostavalla yksilöllä on tässä indivualistisessa ajassa lähestulkoon velvollisuus pyrkiä parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään. Mutta kuka se minä itse pohjimmiltaan on? Missä se on hyvä? Mikä sitä kiinnostaa? Minkälaista elämää se halua elää?
Meidän on yhteiskuntana pystyttävä huolehtimaan siitä, että nuoret selviävät nuoruuden kuohuista aikuisuuteen mahdollisimman hyvinvoivina ja pääsevät itsenäisen elämän alkuun varustettuna sellaisilla taidoilla ja tiedoilla, joiden turvin he pystyvät tekemään onnistuneita valintoja. Tietoa nykynuorilta ei varmasti puutu, nykyisessä informaatiotulvassa pikemminkin päinvastoin. Sen sijaan itsereflektion ja itsetuntemuksen taidoissa on valtavasti parantamisen varaa. Vahva itsetuntemus näkyy yksilön kyvyssä pitää huolta omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan, rakentaa toimivia ihmissuhteita sekä tehdä omien arvojensa ja vahvuuksiensa mukaista työtä oman ja yhteisen hyvinvoinnin eteen. Nämä ovat yksilön ja sitä myötä myös yhteiskunnan onnellisuuden ja hyvinvoinnin keskeisiä peruspilareita. Meillä ei ole inhimillisesti eikä myöskään taloudellisesti varaa päästää enää yhtään nuorta putoamaan kelkasta, vaan meidän on löydettävä tavat tukea nuoria niin, että heistä kasvaa vahvalla itsetuntemuksella ja -tunnolla varustettuja, kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun kykeneviä aikuisia. Tähän työhön luonto ja luovuus tarjoavat ylivertaisia mahdollisuuksia, ottakaamme ne käyttöön.
Jenny Turunen
SOI-hankkeen projektikoordinaattori
Outward Bound Finland ry
Comments