top of page
Etsi
  • Essi Heikkinen

Sukellus elämyspedagogiikkaan


Olen saanut kunnian olla harjoitteluni alkutaipaleella hollantilaisten sosiaalialan opiskelijoiden kanssa Repovedellä oivaltamassa elämyspedagogiikkaa oman kokemuksen kautta sekä kouluttautua elämyspedagogiikan perusteiden ja reflektoinnin ohjaamisen parissa Evon retkeilyalueella sekä Orivedellä. Repoveden Olhavan vuorelta laskeutuessa ja Evolla Hakovuorta ylös kiivetessä tunsin voimakkaan yhteyden luontoon. Kun harjoitteiden nostamat kokemukset kokee omakohtaisesti ymmärtää syvemmin mitä elämyspedagogiikka on. Se on tunnetta, jota reflektoimalla kasvamme ihmisinä. Äkkiseltään kiipeäminen on mahtava elämys ja unelmien täyttymys, mutta tarkemmin itseään tarkastellessa se herätti myös luottamukseen, omiin rajoihin ja itsensä ylittämiseen liittyviä ajatuksia. Parasta on, että elämyspedagogisesti toteutetussa toiminnassa kaikki tunteet ovat sallittuja. Jopa hämmennys ja ulkopuolisuuden tunne ovat itsessään jo onnistumisia, sillä oikein käsiteltynä voimme kasvaa ja ammentaa niistä.


Olin hollantilaisten kanssa Vierumäellä tekemässä lähtöä Repovedelle. Rehellisyyden nimissä kaikki ajatukset eivät siinä vaiheessa olleet helppoja ja kivoja. Aamulla suihkussa pysähdyin ajatusteni ääreen ja tunsin voimakasta turhautumista; miksi olen ajanut itseni tällaiseen tilanteeseen, en kuulu joukkoon, en osaa ja joudun pyristelemään, että tulen ymmärretyksi. Helpompaa olisi, jos olisin vain jäänyt kotiin. Kielitaitoni on kohtalainen, josta tuntemukseni kumpusivat. En pystynyt olemaan oma itseni ja ilmaisemaan persoonaani muille. Toki tulin ymmärretyksi ja sain asiani perille. Tuolla hetkellä olo oli turhautunut, mutta myöhemmin ymmärsin reflektoinnin ansiosta, että kokemus on itselleni kullan arvoinen. Pystyn ehkä tulevaisuudessa sosionomina työskennellessäni ymmärtämään paremmin ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta pysty ryhmässä ilmaisemaan itseään omalla persoonalla. Ja tästä syystä haluankin tehdä tietoisesti töitä sen eteen, että jokainen voisi olla oma itsensä ryhmässä, jota minä ohjaan. Lisättäköön, että loppuviikkoa kohden helpotti ja viikko oli kaikin puolin aivan huippu! On uskomatonta millaisen yhteyden voi kokea ihmisten kanssa iltanuotiolla kitaran soittoa ja laulua kuunnellessa, vaikkei sujuvaa yhteistä kieltä minun osaltani ole. Reflektoimalla kohti kasvua Tunnustettakoon myös se, että minulla on aikaisemmin ollut ohjatessa taipumusta kontrolloida ryhmää ja toiminnan kulkua, ja tämä onkin aika yleinen käsitys ohjaajan roolista sekä onnistuneesta toiminnasta. Elämyspedagogiikkaan tutustumisen ja koulutusten myötä on jopa lohdullista ymmärtää, että ryhmää ei tarvitse eikä pidä kontrolloida. Koulutusten sisältävien harjoitteiden aikana tämä teema nousi itselläni monesti esille ja siksi sitä olenkin paljon joutunut pohtimaan. Kontrolloimalla ryhmää tai yksilöä, oppimisen mahdollisuus pienenee hurjasti ja näin ollen kasvua ei tapahdu. Näiden ajatusten valossa haluan hyödyntää elämyspedagogista näkökulmaa aina, kun ohjaan ryhmiä. Ohjaajana minun asettamaani tavoitteet voivat toteutua jollain ihan toisella tavalla tai olla toteutumatta, se on täysin sallittua ja sen ansiosta voi nousta jotain todella arvokasta. En pysty etukäteen kuitenkaan kontrolloimaan sitä, millaisia tuntemuksia kullakin osallistujalla herää ja näille tuntemuksille on annettava tilaa. Voisin verrata tätä elämään: meille sattuu ja tapahtuu asioita ja pieleen menee, jos tapahtumat arvotetaan vääriin ja oikeisiin. Kaikista kokemuksista voi kasvaa, jos vain haluaa. Ymmärsin reflektoinnin tärkeyden koulutusten ja harjoitteiden myötä. Mikäli tavoittelemme kasvua, on reflektoitava. Reflektoinnin ohjaamisen koulutuksessa isoin oppi minulle oli, että voimme ohjata ryhmän reflektointia sillä tasolla millä pystymme reflektoimaan itseämme. Eli ei muuta kun sukeltamaan omaan mielenmaisemaan ja lisätä itsereflektiota. Sitä kautta pystyn olla enemmän oma itseni ja turvallinen ohjaaja ryhmille, joissa harjoitteiden tavoite on herättää tuntemuksia sekä oivalluksia. Tässä tuleekin hyvin ilmi syyt, joiden vuoksi olen ihastunut elämyspedagogiseen ajatteluun ja toimintaan. Meidän kaikki tunteet ja kokemukset kasvattavat, kunhan vain reflektoimme niitä. Elämyspedagogisen toiminnan avulla voimme hakea ohjatusti turvallisessa sekä tavoitteellisessa ympäristössä tätä kasvua. Elämyspedagogiikka voikin olla myös elämänasenne loistavan ammatillisen lähestymistavan lisäksi.

Essi Heikkinen

sosionomiopiskelija

LAB Ammattikorkeakoulu



Comments


bottom of page