Jokaisella nuorella on oikeus tulla nähdyksi ja kohdatuksi omana itsenään ja saada vahvistavia onnistumisen kokemuksia yhdessä muiden nuorten kanssa, taustoista ja elämäntilanteesta riippumatta. Maaliskuun alussa 2023 saatoimme loppuun puolitoista vuotta kestäneen, Opetus -ja Kulttuuriministeriö rahoittaman Nuoren oikeus olla ja onnistua-hankkeen, jossa tarjottiin elämyspedagogista retkeilytoimintaa kodin ulkopuolelle sijoitetuille 13-18 vuotiaille nuorille sekä lastensuojelun jälkihuollon piirissä oleville 18-29 vuotiaille nuorille aikuisille. Mukana oli nuoria sekä perus- että erityistason hoitoa tarjoavilta osastoilta.
Toiminnan tarkoituksena oli tarjota nuorille mahdollisuus poistua hetkeksi laitosarjen ulkopuolelle ja kokea yhteisöllisyyttä, itsenäisyyttä, luonnon rauhaa ja sopivan kokoisia haasteita. Tavoitteena oli vahvistaa nuorten osallisuuden kokemuksia, itsetuntoa ja itsetuntemusta, resilienssiä, ryhmätyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä ongelmanratkaisun, vastuunottamisen ja elämän hallinnan taitoja.
Hankkeen aikana retkeiltiin Repoveden, Seitsemisen, Päijänteen, Liesjärven ja Isojärven kansallispuistojen maisemissa sekä Evon retkeilyalueella. Matkaa taitettiin jalan ja melomalla ja yöpymiset tapahtuivat toukokuusta lokakuuhun teltoissa. Retkiä järjestettiin ympäri vuoden ja talvikuukausina yövyttiin vanhoilla tunnelmallisilla tukkilaiskämpillä, hiihdettiin ja lumikenkäiltiin. Toiminta rakentui yksinkertaisten perusasioiden ympärille: luonto, yhdessä oleminen, arjen askareet leiriolosuhteissa ja matkan teko luonnossa suunnistaen muodostivat päivien rungon. Tekemällä tehdyille harjoitteille ei juuri ollut tarvetta eikä aikaakaan, sillä päivät täyttyivät luonnollisesta seikkailusta ja tekemisen lomassa heränneistä keskusteluista.
Luonto kasvattajana
Elämyspedagogisessa retkeilytoiminnassa luonto toimii kasvattajana. Kaukana omasta kaupunkiarjesta elämän ongelmiin ja haasteisiin saa etäisyyttä ja niiden mittasuhteet asettuvat uuteen valoon. Luonto tarjoaa rauhaa, rentoutumista ja upeita maisemia, mutta myös sadetta, kylmyyttä ja epämukavuutta. Kaikki nämä kokemukset voidaan reflektoinnin kautta jalostaa vahvemmaksi itseymmärrykseksi ja huomioiksi omista taidoista, vahvuuksista ja sitkeydestä.
Nuorten antamissa palautteissa luontoon liittyvät positiiviset kokemukset ja ajatukset nousivat vahvasti esille. Vaikka ympäristökasvatukselliset teemat eivät olleet erityisen voimakkaasti esillä leirien aikana, kävi palautteista kuitenkin ilmi, että tietoisuus ympäristöasioista ja luonnon kunnioittaminen nousivat yhdeksi tärkeimmistä asioista, joissa nuoret kokivat tapahtuneen muutosta. Monet nuoret kuvailivat huomanneensa hyvin konkreettisesti sen, miten luonnossa vietetty aika vaikuttaa positiivisesti heidän hyvinvointiinsa muun muassa stressin purkautumisena. Etukäteen jännitetty sähköttömyys, puhelimen akun loppuminen ja verkkoyhteyden häviäminen kääntyivätkin lopulta positiivisiksi asioiksi, kun nuoret kokivat iloa pärjäämisestään yksinkertaisissa olosuhteissa ja huomaisivat, kuinka paljon rauhallisempi olo oli, kun päivä kului ulkosalla käytännön askareissa puhelimella olemisen sijaan.
Kun luonnossa vietetään riittävän pitkä aika, se muuttuu nähtävyydestä elinympäristöksi. Oman ja muiden ihmisten toiminnan vaikutukset luontoon sekä paikallisesti että globaalisti alkavat mietityttää eri tavalla, kun luonto ja sen muuttuvat olosuhteet tulevat konkreettisesti iholle. Puhtaan juomaveden saatavuus, roskaamisen vaikutukset, metsähakkuut ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat ilmiöt eivät enää ole olemassa vain koulukirjojen ja lehtien sivuilla vaan oikeasti tässä ja nyt, vaikuttamassa juuri minun olemiseeni.
Matkustajasta kuskin paikalle
Elämyspedagoginen ohjaamisen ote kannustaa nuorta itsenäisyyteen, aloitteellisuuteen ja vastuullisuuteen. Jotta nuorista voi kasvaa vastuuntuntoisia ja omatoimisia aikuisia, heillä täytyy olla turvallisissa rajoissa mahdollisuus ottaa todellista vastuuta ja tehdä omia päätöksiä, joilla on seurauksia. Tätä periaatetta toteutettiin osallistamalla nuoria toiminnan suunnitteluun ja päätösten tekemiseen prosessin alusta loppuun asti sekä välttämällä nuorten liiallista holhoamista leirien aikana turvallisuuden rajoissa.
Esimerkkinä tästä on retkien päivärytmistä huolehtiminen, josta annettiin mahdollisimman paljon vastuuta nuorille itselleen. Iltapiirissä käytiin aina yhteisesti keskustellen läpi seuraavan päivän suunnitelma ja toiveet päivän suhteen. Yhdessä sovittiin, että seuraavana aamuna jokainen huolehtii itse omista aamutoimistaan sekä leirinsä pakkaamisesta ja yhteisesti sovittuun aikaan ollaan valmiina jatkamaan matkaa. Ohjaajat luottivat yhdessä sovittuun; nuoret ovat sanansa mittaisia ja näin todella tapahtuu. Jos aamupäivä sitten kuluikin myöhäisissä heräämisissä ja hitaassa puuhastelussa, nuorten patistelun sijaan havainnoitiin milloin ja miten ryhmässä nousee oivallus siitä, että nuo aikuiset, jotka istuskelevat rauhassa nuotiolla rinkat pakattuina, eivät taidakaan laittaa asioita liikkeelle puolestamme vaan vastuu onkin itsellä. Joka kerta näin tapahtui, ennemmin tai myöhemmin, mutta valintojen seurauksena esimerkiksi lounaan saaminen tai seuraavalle leiripaikalle pääsy saattoivat viivästyä. Näistä tilanteista saatiin aikaiseksi merkityksellisiä keskusteluja siitä, miten jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan koko ryhmään ja kaikkien muiden hyvinvointiin.
Haasteet kasvattavat resilienssiä
On selvää, että pitkällä luontoretkellä ei ole koko ajan kivaa ja mukavaa, eikä tarvitsekaan olla, sillä vaikeuksissa piilee suuri henkilökohtaisen kasvun mahdollisuus. Haastavat tilanteet ja tunteet toivotettiin tervetulleiksi, koska ne ovat erinomaisia oppimisen paikkoja. Vaikka leirien aikana nuorilla oli väsymystä, turhautumista, vaikeita tunteita ja hankalia hetkiä, niin leirin lopun äärellä lähes jokainen oli sitä mieltä, että osallistuminen kannatti. Nuoret pohtivat sitä, kun leirin lopuksi katsoo taaksepäin, tuntuu hienolta huomata, että selvisi kaikista niistä asioista ja tilanteista, jotka tuntuivat etukäteen vaikeilta tai raskailta ja jopa pelottavilta. Todella moni nuori nukkui ensimmäistä kertaa teltassa, teki kirveellä polttopuita, laittoi itse ruokaa retkikeittimellä, suunnisti kartalla ja kompassilla ja kävi avannossa. He kuvailivat oppineensa uusia käytännön taitoja, huomanneensa pärjäävänsä ja olevansa joustavia uusissa tilanteissa sekä saaneensa lisää sitkeyttä sietää epämukavuutta ja taitoja säädellä omia tunteita. Monessa ryhmässä tuli myös esiin se, kuinka leirillä yhdessä vietetty aika oli lähentänyt nuoria toisiinsa ja ohjaajiin.
Ryhmien omat ohjaajat olivat poikkeuksetta sitä mieltä, että leiri oli hieno kokemus ja, että tällaiselle toiminnalle on ehdottomasti tarvetta lastensuojelun piirissä. Vaikka retkeilytoiminnalla ja seikkailukasvatuksella on lastensuojelun piirissä pitkät perinteet ja toimintamuodon hyödyt tunnetaan hyvin, ei lastensuojeluyksiköillä ei useinkaan ole omia resursseja, varusteita ja osaamista tällaisen retkeilytoiminnan järjestämiseen. Ohjaajien palautteissa toistuvia positiivisia vaikutuksia olivat nuorten omatoimisuuden ja itsenäisyyden vahvistuminen, itsetunnon ja itseluottamuksen vahvistuminen, parantunut kyky kohdata haastavia tilanteita sekä ryhmän kiinteyden lisääntyminen ja vuorovaikutuksen paraneminen.
Eväitä ohjaajana kasvamiseen ja roolien murrokseen
Vaikka toiminnan tavoitteet oli laadittu selkeästi kohderyhmän nuoria palveleviksi, myös lastensuojelun ammattilaisten ammatillinen kasvu ja itsereflektio muodostui tärkeäksi teemaksi retkien aikana. Jokaisen ryhmän mukana oli 1-2 omaa ohjaajaa nuorten lastensuojeluyksiköstä. Kävimme kaikkien ryhmien ohjaajien kanssa hedelmällisiä keskusteluja aikuisen roolista ja ohjaamisen lähtökohdista, ja moni heistä koki saaneensa itselleen merkityksellistä ajattelemisen aihetta liittyen siihen, miten erilaiset ohjaamisen tavat vaikuttavat nuoren kasvuun ja kehitykseen.
Laitosympäristöissä toiminta on usein hyvin ohjaajavetoista ja nuorilla on melko vähän mahdollisuuksia tehdä itseään koskevia päätöksiä. Tähän on tietenkin yleensä erittäin hyvät, nuorten toimintakykyyn ja turvallisuuteen liittyvät syyt, mutta hyvä tarkoitus saattaa joskus kääntyä itseään vastaan. Työhönsä sitoutuneiden ohjaajien halu hoivata ja tukea kovia kokeneita nuoria saattaa toisinaan johtaa tarpeettomaankin nuoren puolesta tekemiseen ja haastavien tilanteiden ja tunteiden ennaltaehkäisyyn. Moni ohjaajista toi esille huoltaan nuorten laitostumisesta ja he kokivat, että retkeilytoiminta on erittäin hyödyllistä tietynlaisen opitun passivoitumisen purkamisessa ja nuorten herättelyssä siihen, kuinka tärkeää ja palkitsevaa on, kun tekee itse aktiivisesti omaan elämään vaikuttavia valintoja ja päätöksiä ja joutuu näkemään vaivaa tavoitteidensa eteen. Ryhmissä oli havaittavissa, että alussa moni nuori haki kaikkiin päätöksiin ja valintoihin ohjaajan tukea, mutta itsenäisyys ja toimijuus vahvistui leirin aikana.
Hankkeen aikana tehtyjen havaintojen ja käytyjen keskustelujen perusteella on selvää, että tällainen arjen ympäristöistä ja totutuista rooleista irtautuminen antaa sekä nuorille että ohjaajille arvokkaan mahdollisuuden nähdä toisensa uudessa valossa ja purkaa aikaisempia rooleja ja mahdollisesti lukkiutunutta ryhmädynamiikkaa. Ryhmässä toimimiseen ja rooleihin liittyvä tematiikka oli tärkeä osa toiminnan sisältöä ja ohjaamisella pyrittiin luomaan otollisia tilanteita erilaisten roolien havaitsemiselle ja reflektoinnille. Nuori, joka yksikön arjessa on hiljainen, arka ja syrjään vetäytyvä, saattaakin leirillä nousta näkyvään rooliin, sillä hänellä on jokin tärkeä taito tai ominaisuus, josta on hyötyä koko ryhmälle. Äänekäs, itsevarma ja paljon tilaa ottava nuori saattaa huomata, että hän tarvitseekin muiden apua tai että asiat sujuvat helpommin, kun hän antaa tilaa myös muille. Ryhmän sisällä olevat pitkäaikaiset klikit saattavat purkautua, kun nuoret joutuvat sellaisten haasteiden äärelle, joista he selviävät vain tekemällä yhteistyötä kaikkien kanssa.
Myös nuorten ja ohjaajien välisissä suhteissa ja vuorovaikutuksessa tapahtui lähentymistä ja rentoutumista, josta ehkä koskettavimpana esimerkkinä oli tilanne, jossa puoli vuotta jatkunut konflikti ja nuoren pitämä mykkäkoulu purkautui leirin aikana ja tämä vaikutus säilyi myös leirin jälkeen. Kun ottaa huomioon, miten haastavien vuorovaikutustilanteiden keskellä lastensuojeluyksiköissä usein eletään ja työskennellään, tällainen vaikutus on merkittävä tulos.
Miten saada nuoret mukaan?
Hankkeen suurimmaksi haasteeksi osoittautui ryhmien kokoaminen ja nuorten motivointi osallistumisen äärellä. Tämä johtui osittain siitä, että lastensuojeluksiköiden tiukat resurssit eivät antaneet myöden, mutta suurimman esteen muodosti kuitenkin nuorten oma haluttomuus osallistua toimintaan. Kävimme retkille lähteneiden nuorten kanssa keskusteluja aiheesta ja heidän mukaansa tyypillisiä syitä siihen, että nuoret eivät halua tarttua tällaiseen mahdollisuuteen olivat haluttomuus poistua kodin mukavuuksien kuten suihkun ja sisävessan ääreltä, huoli siitä, että alueella ei ehkä toimi netti ja puhelimesta voi loppua akku, sekä odotus että metsässä on tylsää eikä siellä ole mitään tekemistä. Nuoret, joilla oli mielenterveyden haasteita, toivat myös esiin jännityksen siitä, että retkellä alkaa ahdistaa eikä sieltä voi lähteä pois silloin kun itse haluaa.
Tämän hankkeen puitteissa järjestetyt elämyspedagogiset prosessit olivat varsin lyhyitä, ja pidempi ja hitaammin etenevä prosessi saattaisi auttaa välttämään nuorten tavoittamisen ja sitouttamisen karikoita. Nuoret ovat lähtökohtaisesti epäluuloisia vieraita aikuisia kohtaan, ja tämän kohderyhmän kohdalla tämä korostuu. Nämä nuoret ovat kohdanneet lastensuojelun asiakkaana ollessaan lukemattoman määrän tiheästi vaihtuvia sosiaalialan ammattilaisia, ja heillä on mahdollisesti taustallaan myös lapsuuden kokemuksia siitä, että aikuiset eivät ole olleet luottamuksen arvoisia. Näiden nuorten luottamuksen ja sitoutumisen ansaitseminen vie aikaa.
Monien lastensuojelun piirissä olevien nuorten on yleisesti ottaen vaikea sitoutua pitkäjänteisesti mihinkään tai tehdä suunnitelmia ja pysyä niissä. Lyhytjänteisyys ja hetkessä eläminen kuuluu tyypillisesti jokaisen nuoruuteen, ja suunnitemallisuuden ja sitoutumisen haasteet ovat erityisen ymmärrettäviä tämän kohderyhmän nuorilla, joiden elämää on mahdollisesti lapsesta asti leimannut ennakoimattomuus ja epävakaus. Tarve kokea turvallisuutta ja hallinnantunnetta on monilla näistä nuorista korostunut elämänkokemusten myötä, ja sen takia kynnys heittäytyä mukaan monen päivän retkelle pois kotiympyröistä, tuntemattomiin olosuhteisiin uusien ihmisten kanssa on korkea.
Katse tulevaisuuteen koronan jälkeen
Hankkeelle saadun Opetus- ja Kulttuuriministeriön tuen yhtenä keskeisenä tarkoituksena oli tukea nuoria koronapandemian vaikutusten purkamisessa. Kahden vuoden poikkeustilan jäljet näkyvät nuorten elämässä muun muassa lisääntyneenä sosiaalisena ahdistuneisuutena, yksinäisyytenä, eristäytymisenä ja toivottomuutena tulevaisuuden suhteen. Niille nuorille, jotka ovat jo valmiiksi muita heikommassa asemassa esimerkiksi rikkonaisen lapsuuden vuoksi, tilanne on ollut erityisen vaikea ja takaisin normaaliin sosiaaliseen elämään palaaminen voit tuntua mahdottomalta. Tämän hankkeen retkillä kohdattiin pieni määrä nuoria, joissa toivottavasti onnistuttiin sytyttämään kipinä siitä, miten hienoja ja vaikuttavia kokemuksia voi saada, kun uskaltaa ottaa harppauksen pois mukavuusalueelta ja antaa itselleen mahdollisuuden nähdä elämästä ja itsestään uusia puolia. Retkeilytoimintaa varmasti jatketaan jossain muodossa kaikissa hankkeeseen osallistuneissa lastensuojeluyksiköissä ja sitä kautta toiminta toivottavasti poikii vastaavia kokemuksia yhä uusille nuorille.
Jenny Turunen
Projektikoordinaattori
Comments