Suurin seikkailu tapahtuu osallistujan mielessä

 

Nuoren oikeus olla ja onnistua -hanke on Opetus -ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten elämän -ja arjenhallinnantaitoja, ongelmanratkaisu -ja päätöksentekokykyä, omien vahvuuksien löytymistä, motivaation vahvistumista sekä vastuunottoa itsestä ja muista. Kaiken keskiössä ovat nuorten aito toimijuus ja osallisuus. Hankkeen kohderyhmänä ovat lastensuojeluyksiköissä asuvat 13–18-vuotiaat nuoret sekä lastensuojelun jälkihuollon asiakkaina olevat nuoret aikuiset. Ministeriön rahoituksen turvin järjestämme kuluvana vuonna kymmenen (10) elämyspedagogista retkeä Etelä-Suomen alueen lastensuojeluyksiköissä asuville nuorille ja nuorille aikuisille.  

 

 Talven vähitellen kääntyessä kevääseen myös hankkeen toimenpiteiden suunnitteluvaihe on vaihtunut toteuttamiseen. Ensimmäinen ryhmä sijaishuollon nuoria starttasi Evon retkeilyalueella Hämeenlinnassa huhtikuun alkupuolella Suomen luonnon tarjoillessa luonnollista seikkailua niin ryhmän jäsenille kuin ohjaajillekin. Retki käynnistyi vahvasti elämyspedagogisessa hengessä odottamattoman lumimyräkän tukkiessa tiet ja jättäen näin saapuvan ryhmän auton saarroksiin useiden kilometrien päähän tukikohdastamme. Pääsy perille vaati siis niin ryhmätyötä ja ongelmanratkaisua kuin fyysisen haasteen ja epävarmuuden sietämistä.  Tästä luonnon tarjoilemasta haasteesta selviytyminen tukikin hienosti seuraavien päivien taivalta, jossa onnistunut ryhmätyöskentely kevättalven auringonpaisteessa tiivisti aikaisemmin kahtia jakautunutta ryhmää ja antoi ryhmäläisille mahdollisuuden kokeilla uudenlaisia rooleja ryhmän osana. 

 

Kaikki huostaanotetut nuoret eivät ole ”ongelmanuoria”

 

Luonnossa toimimisen ja elämyspedagogiikan mahdollisuudet tunnistetaan lastensuojelun piirissä hyvin ja niistä koetaan olevan hyötyä erityisesti haastavista elämäntilanteista tulevien nuorten tukemisessa. Elämyspedagogisen työotteen mahdollisuudet liittyvät ennen muuta yhteisen toiminnan kautta syntyviin ihmissuhteisiin; yhteisen kokemuksen ja tekemisen jakamisen myötä luodaan pohjaa luottamukselle ryhmän jäsenten välillä. Toiminnan lähtökohtana on nuoren tukeminen kokemaan iloa mistä tahansa hänelle tärkeästä asiasta ja sen tunnistamisesta.  Lapsen tai nuoren huostaanoton taustalla on monenlaisia nuoreen itseensä ja hänen perheeseensä liittyviä syitä, eivätkä laitoksissa asuvat nuoret ole yhtenäinen ryhmä. Kaikki huostaanotetut nuoret eivät ole ”ongelmanuoria” eikä kaikilla heistä ole täysin mahdottomat kotiolot. Yhteistä kaikille lastensuojelulaitoksissa asuville lapsille ja nuorille lienee kuitenkin se, että heidän elämänpolkunsa on jo nuorella iällä sisältänyt paljon kuormitustekijöitä.  

 

Turvallinen ja tasapainoinen arki ei syystä tai toisesta ole ollut synnyinperheessä mahdollista, ja nuorelle on voinut kertyä kokemuksia, jotka ovat horjuttaneet nuoren itsetuntoa, turvallisuuden tunnetta ja luottamusta muihin ihmisiin sekä yhteiskuntaan. Traumaattiset kokemukset ja pitkittynyt stressi saattavat heikentää nuoren psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia merkittävästi ja vaikeuttaa esimerkiksi tunteiden ja käyttäytymisen säätelyä. Väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kohdanneilla nuorilla voi olla suuria vaikeuksia tunnistaa ja puolustaa omia rajojaan. Nuoret ovat ehkä kohdanneet pahimmillaan kymmeniä tiheästi vaihtuvia lastensuojelun ammattilaisia, ja joutuneet aloittamaan oman elämäntarinansa kertomisen aina alusta uudelleen, toiveena kohdata luotettava ja pysyvä aikuinen, jolla on aikaa. Laitosnuoren rooliin liittyy myös vahva stigma, joka kuormittaa näitä nuoria entisestään, lisää ulkopuolisuuden tunnetta ja synkistää käsityksiä siitä, mikä omassa elämässä on tulevaisuudessa mahdollista.   

 

Missä minä olen hyvä? 

 

Ei siis ihme, että perusluottamus elämään, ihmisiin ja itseen voi näillä nuorilla olla pahasti hukassa. Nämä ovat kuitenkin juuri niitä kokemuksia, joita on mahdollista käsitellä elämyspedagogiikan avulla. Elämyspedagogiikan ytimessä ovat itsetuntemuksen kehittyminen, oman pystyvyyden kokemuksen ja itsetunnon vahvistuminen sekä keskinäisen luottamuksen, osallisuuden ja sosiaalisten taitojen tukeminen. Yksilöt kohtaavat osana ryhmää haasteita, antavat ja saavat palautetta ryhmältään sekä pohtivat omaa toimintaansa ja omia kokemuksiaan. Missä minä olen hyvä? Mikä on minulle vaikeaa ja miksi? Mikä on minulle tyypillinen rooli ryhmässä? Miten autan tai vaikeutan omalla toiminnallani yhteistyötä muiden kanssa? Näihin kysymyksiin etsimme vastauksia nuorten kanssa, ja niiden pohtiminen on hyödyksi kenelle tahansa.  

 

Elämyspedagoginen toiminta on sosiaalityön näkökulmasta niin sanottua sosiaalista ryhmätyötä, jossa seikkailu on yksilön tai ryhmän kokonaisvaltainen kokemus, johon liittyy vahvasti psyykkinen ja sosiaalinen taso. Seikkailun kautta on mahdollista päästä käsittelemään kokemuksellisesti esimerkiksi pelkoja, ahdistuneisuutta tai muita syviä tunteita. Haaste ei aina tarkoita vuoren valloitusta, vaan matkan taittaminen, itsenäinen vastuu leirirutiineista, kuten ruoan laitosta ja ylipäänsä ajan viettäminen luonnossa voi olla suuri haaste monelle laitoksen strukturoituun ja ulkopuolelta ohjattuun arkeen tottuneelle nuorelle. Liian vaikealta tuntuvan tehtävän tai liian suurelta tuntuvan epämukavuuden edessä on suuri houkutus pistää hanskat naulaan ja todeta, että minusta ei ole tähän, onnistuminen ei ole mahdollista. Etenkin, jos elämä on jo ennestään tarjoillut paljon epäonnistumisen kokemuksia, syntyy tällainen reaktio kuin luonnostaan. Kun ryhmän ja ohjaajan tuella onnistutaan ylittämään oma epäusko, ottamaan haaste vastaan ja voittamaan se, on mahdollista päästä käsiksi yhdessä jaettuihin kokonaisvaltaisiin onnistumisen kokemuksiin, jotka muuttavat kuvaa itsestä ja jättävät pysyvän jäljen.  

 

Seikkailu vastaanotettuna haasteena

 

On tärkeää muistaa, että suuret onnistumiset eivät aina näytä suurilta ulospäin. Omia kadonneita rajojaan etsivälle suurin mahdollinen voitto voi olla se, että hän kieltäytyy köysilaskeutumisesta arvioituaan tilannetta kallion reunalla. Nujerrettua itsetuntoaan rakentavalle puheenvuoron käyttäminen ja kuulluksi tuleminen iltapiirissä voi olla hurjan pelottava loikka kohti itseilmaisua. Epävarmuuttaan peittelevälle ryhmän äänekkäälle jäsenelle toisen ohjeiden kuuntelu telttaa pystyttäessä voi olla valtava ponnistus ja roolin muutos. Suurin seikkailu tapahtuu osallistujan mielessä kokemusten kautta syntyvinä ajatuksina ja tunteina, jotka muuttavat näkökulmaa itseen, toisiin ja elämään. Ryhmän ja ohjaajan tehtävä on huomata nämä jokaisen henkilökohtaiset merkitykselliset askeleet ja tiivistää ne kokemuksiksi ja oivalluksiksi, jotka jäävät elämään myös retken jälkeen.   

 

Tämän vuoden aikana toteutettavien seikkailujen kautta tarjoutuu mahdollisuus tällaisiin kokemuksiin kymmenille nuorille. Retkillämme seikkailu toimii ikään kuin vastaanotettuna haasteena. Mielenlaatuna, jossa hyväksytään epämiellyttävätkin tunteet pelosta, epävarmuudesta ja epämukavuudesta.  Jokainen retkeltä takaisin laitokseen palaava nuori tuskin kokee elämänsä mullistuneen positiiviseen suuntaan muutamassa päivässä vaan todennäköisempää on, että moni suhtautuu tähän kokemukseen samalla epäluulolla ja kyynisyydellä kuin muihinkin aikuisten järjestämiin yrityksiin tarjota tukea ja apua. Uskomme kuitenkin vahvasti, että retkien tuottamat kokemukset jättävät jälkensä muistoja, ajatuksia ja tunteita, jotka auttavat vähitellen rakentamaan pohjaa paremmalle itsetunnolle ja -tuntemukselle, nuorten haastavista lähtökohdista huolimatta.  

 

There’s more in you than you know.” – Kurt Hahn      

Jenny Turunen, Projektikoordinaattori