Nuoren oikeus olla ja innostua – elämyspedagogiikalla vahvistavia kokemuksia kodin ulkopuolelle sijoitetuille nuorille

Pitkittynyt koronaepidemia poikkeusoloineen on tuonut monia sosiaalisia

vaikutuksia lasten ja perheiden elämään. Elämänpiirin kapeneminen sekä merkityksellisten

elämänvaiheiden ja palveluiden muuttuminen vaikuttavat ja kohdistuvat erityisesti

nuoriin, jotka ovat usein monella tapaa etsimässä identiteettiään ja paikkaansa

yhteiskunnassa. Arjen rakenteiden murtuminen on vaikuttanut niihinkin, jotka ennen

pandemiaa eivät voineet huonosti. 

 

Kriisi on lisännyt monella tapaa nuorten epävarmuutta ja huolta arjesta

sekä vaikuttanut siihen, millaisena nuoret näkevät oman ja yhteiskunnan tulevaisuuden.

Kriisi on tuonut mukanaan ahdistusta, huolta, pelkoa ja surua ja monet arkiset rutiinit ovat

muuttuneet. Poikkeustilanne on kärjistänyt myös hyvinvointiin ja oppimiseen liittyviä

eroja. Monista itsestäänselvistä asioista jouduttiin luopumaan lyhyessä ajassa ja

vertaissuhteet ovat olleet koetuksella harrastus -ja vapaa-ajantoimintojen peruuntuessa.

Fyysinen ero yhteisöistä on kuormittanut ja tuottanut yksinäisyyden ja osattomuuden

tunteita uudenlaisella tavalla.

 

Muutokset arjen rakenteissa ja turvaverkoissa haastavat lasten ja perheiden hyvinvointia

ennenäkemättömällä tavalla. Useiden selvitysten mukaan koronaepidemialla on ollut

myös erityisen kielteisiä ja välittömiä vaikutuksia juuri haavoittuvassa asemassa oleviin

lapsiin ja perheisiin sekä lastensuojeluun. Vuoden 2019 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna

kaikkiaan noin 19 000 lasta ja nuorta ja keväällä 2020 laskuun lähteneet

lastensuojeluilmoitukset kääntyivät nousuun jälleen syksyllä. Samaan aikaan palveluiden

saanti vaikeutui erityisesti mielenterveyspalveluiden osalta. Lisäksi lastensuojelun

asiakasperheiden taloudelliset ongelmat, lähisuhdeväkivalta, perheenjäsenten

vuorovaikutushaasteet, vanhempien jaksamattomuus ja lasten koulunkäynninongelmat

kasvoivat.

 

Lastensuojelun asiakkaiden hyvinvointiin ja elämäntilanteisiin vaikuttivat myös koulujen ja

päiväkotien sulkeminen sekä vanhempien työttömyys tai sen uhka. Lisäksi monien

perheiden sisäiset ongelmat kasvoivat merkittävästi; väkivallan lisäksi myös

päihteidenkäyttö sekä vanhempien että nuorten osalta lisääntyi. Yhtä lailla kun

kansalaisten eristäytyminen, huoli ja hätäännys lisääntyivät, myös laitoksissa ja

perhekodeissa elävien lasten pelot ja huoli tulevaisuudesta kasvoivat. Kodin ulkopuolelle

sijoitettujen lasten ja nuorten yhteydenpito vanhempiinsa tai läheisiinsä vähentyi tai

muutti muotoaan ja tapaamiset läheisten, kavereiden, sosiaalityöntekijöiden, hoito -ja

terapiatahojen ja muiden viranomaisten kanssa peruttiin kokonaan tai siirrettiin. Katkokset

terapioissa saattoivat lisätä mielenterveyden ongelmia, ja kuntoutumisessa havaittiin

takapakkia. Lisäksi lasten ja nuorten käynnit vanhempiensa luona lisäsivät mahdollista

tartuntariskiä, etenkin kun yli puolella sijoitetuista lapsista on jokin hoitoa vaativa sairaus.

Lasten ja nuorten tilanteen haavoittuvuus kävi monin tavoin ilmeiseksi ja pandemialla

arvellaan olevan pitkät varjot juuri lastensuojelun piirissä.

 

Arjen harmaasta erottuvia kokemuksia ja tunteita

 

Me Outward Bound Finland ry:ssä olemme erityisen iloisia siitä, että pienestä koostamme

huolimatta tekemämme työ koetaan myös yhteiskunnan päättäjien taholta

merkitykselliseksi ja vaikuttavaksi. Keväällä 2021 Opetus -ja kulttuuriministeriön

myöntämän koronakriisin nuoriin kohdistuneiden vaikutusten lieventämiseen tarkoitetun

erityisavustuksen turvin pääsemme jälleen toteuttamaan perustehtäväämme niiden

 

nuorten parissa, jotka ovat ajassamme erityisen haavoittuvassa asemassa. Nuoren oikeus

olla ja innostua-hankkeessa teemme työtä kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten parissa

Uudellamaalla erilaisten elämyspedagogisten projektien muodossa.

 

Lastensuojelussa työtä tehdään ihmisten parissa ja työ perustuu yhteyksien rakentamiseen

ja inhimillisiin kohtaamisiin. Lastensuojeluyksiköissä, kuten perhekodeissa ja

sijaishuoltoyksiköissä, nuorten arki on tarkasti rytmitettyä sekä lapsen tai nuoren tilanteen

ja tarpeiden mukaan myös rajoitettua. Asiakkaina olevat lapset ja nuoret ovat usein

taustoiltaan ja lähtökohdiltaan hyvin erilaisia. Huostaan otetuksi ja

lastensuojelun asiakkaaksi päätyminen vaatii aina tilanteen, jonka katsotaan olevan

vaaraksi nuoren turvallisuudelle, terveydelle tai kasvulle. Sijoituksen taustalla on

poikkeuksetta lapselle tai nuorelle vaikeita tai epäedullisia tilanteita, joiden käsittelyyn

elämyspedagogiset seikkailumenetelmät voivati tarjota hyvän vipuvarren.

Elämyspedagogisten menetelmien hyödyntäminen kasvatuksen tukena tarjoaa

nuorelle merkittäviä arkirytmiä rikkovia kokemuksia, jotka parhaimmillaan parantavat

itsetuntoa ja itsensä tuntemusta, arjen hallintaa ja sosiaalisia valmiuksia sekä ryhmätyö- ja

suunnittelutaitoja. Lisäksi elämyspedagogiikka ja seikkailukasvatus vahvistavat yksilöiden

luontosuhdetta, kannustavat kestävään elämäntapaan sekä tarjoavat itselle sopivan

kokoisia itsensä ylittämisen ja onnistumisen kokemuksia, yhdessä tekemisen iloa ja

merkittäviä osallisuuden kokemuksia sekä vaikuttamisen paikkoja.

 

Yksilön kasvua keskinäisen kilpailun sijaan

 

Elämyspedagogiikka ja seikkailukasvatus ovat kokonaisvaltaisia lähestymistapoja ihmisen

kehitykseen ja kasvuun. Kokonaisvaltaisuus jakautuu päähän, sydämeen ja käsiin. Päässä

ihminen käy läpi psyykkisiä kokemuksia ja kerää tietoa ja taitoja. Sydämeen kuuluvat

sosiaaliset, inhimilliset kokemukset ja käsillään ihminen kokee fyysiset asiat kuten

tekemällä oppimisen. Elämyspedagogiikka ruokkii kaikkia näitä kolmea osa- aluetta

monipuolisesti ja yhdistämällä nämä, toiminta on tehokasta, tavoitteellista ja

tarkoituksenmukaista. Se on yhteistoiminnallista ja vuorovaikutukseen perustuvaa

oppimista, jossa korostuu sekä yksilöllinen että yhteisöllinen vastuu. Elämyspedagogiikka

korostaa tietojen ja taitojen sijaan ihmisenä kasvamista, itsestään tietoisena olemista.

Oleellista on yhteisön kasvattava merkitys; ryhmässä koetaan elämyksiä, saadaan

palautetta ja opitaan itsestä yksilöinä sekä ryhmän jäsenenä yhteisten kokemusten kautta.

Samalla opitaan elämässä ja arjessa pärjäämisen liittyviä tarvittavia tärkeitä taitoja, kuten

ongelmanratkaisukykyä, vuorovaikutustaitoja, oman osaamisen sanoittamista,

tavoitteiden asettamista, vastuunottoa itsestä ja muista sekä itsereflektiota. Toiminta

keskittyy aina nuoren kasvuun, ei keskinäiseen kilpailuun.

 

Seikkailukasvatuksellisen ja elämyspedagogisen työotteen tuloksellisuuden katsotaan

liittyvän yhteisen toiminnan kautta kehittyviin ihmissuhteisiin. Yhteisen tekemisen ja

kokemusten jakamisen myötä tutustutaan ja pyritään luomaan pohjaa luottamukselle.

Katsotaan, että kehittynyt luottamus ohjaajaan sekä ryhmään mahdollistaa

henkilökohtaisen sitoutumisen sekä luo perustaa kasvatukselle ja kasvulle. Ryhmän

yhteydessä merkitys voidaan nähdä vuorovaikutustaitojen kehittymisessä sekä

antamiseen, saamiseen ja jakamiseen liittyvien positiivisten kokemusten määrän

lisääntymisessä. Yksilön kohdalla onnistuneen seikkailukasvatuksen vaikutuksia on voitu

nähdä itsetunnon, itsetuntemuksen ja elämänhallinnan kohentumisena.

Yhteiskunnallisella tasolla elämyspedagogisen toiminnan voidaan nähdä vaikuttavan

esimerkiksi syrjäytymiseen, koulupudokkuuteen, päihteiden käyttöön ja väkivallan

vähenemiseen. Elämyspedagogiseen toimintaan kuuluu yllätysten ja muutosten

mahdollisuus, eikä lopputulosta siksi voi aina täysin ennakoida. Toiminnalle luodaan

kuitenkin aina kohderyhmän tarpeiden ja tilanteen mukaiset tavoitteet ja sekä fyysisesti,

psyykkisesti että sosiaalisesti turvalliset toimintaympäristöt. Toiminnan välittömät

vaikutukset liittyvät usein ennen muuta ilmapiirissä ja yhteishengessä havaittuihin

positiivisiin muutoksiin.

 

Ennaltaehkäisevää ja vahvistavaa toimintaa 

 

Elämyspedagogiselle toiminnalle on jatkuvasti kasvava sosiaalinen tilaus ja sitä

toteutetaankin useista eri lähtökohdista, erilaisin toimintamuodoin ja monenlaisin

tavoittein esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa, sosiaalihuollossa,

terveydenhuollossa, erilaisten yhteisöjen ja järjestöjen parissa sekä vapaa-ajantoimintana.

Nuorten parissa työskennellessä toiminta on usein ennaltaehkäisevää ja vahvistavaa,

joiltain osin jopa kuntouttavaa ja terapeuttista. Elämyspedagogisen työotteen

mahdollisuudet liittyvät ennen muuta yhteisen toiminnan kautta syntyviin

ihmissuhteisiin. Toiminnan muoto tai menetelmät eivät ole lopulta niin tärkeitä, vaan se

miten ihmissuhteet kehittyvät toiminnan myötä. Yhteisen kokemuksen ja tekemisen

jakamisen kautta ryhmässä tutustutaan muihin ja luodaan pohjaa luottamukselle ryhmän

jäsenten välillä. Tavoitteena on, että tavoitteenasettelu aloitettaisiin lähtökohtaisesti aina

yksilön omasta elämäntilanteesta, eikä aivan uusien tilanteiden, virikkeiden tai herätteiden

luomisesta. Toiminnan lähtökohtana on ihmisen tukeminen kokemaan iloa mistä tahansa

hänelle tärkeästä asiasta ja sen tunnistamisessa. Merkittäväksi vaikuttavuustekijäksi

kaikissa arvioinneissa ja tutkimuksissa nousee toiveen herääminen, ajatus oman elämän

sankaruudesta ja aktiivinen toiminta oman ja toisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ongelmat ovat moninaisia ja heidän

syrjäytymisvaara on ilmeinen. Varsinkin teini-ikäisenä sijoitetut lapset ovat riskissä voida

huonosti pitkälle aikuisikään. Sosiaali- ja terveyssektorin nuorille tarjoamat palvelut eivät

riitä tukemaan aikuiselämän kynnyksellä olevia nuoria. Harvalla sijoitetuilla nuorella on

riittäviä työkaluja hallita omaa arkeaan. Elämän kontrollin tunne, tärkeät ihmissuhteet sekä

mahdollisuus harrastukseen ovat tekijöitä, jotka voivat ennaltaehkäistä nuorten

syrjäytymistä. Myös sijoitettujen nuorten on saatava kokea itsensä tärkeiksi. 

 

Elämyspedagoginen toiminta on sosiaalityön näkökulmasta niin sanottua sosiaalista

ryhmätyötä, jossa seikkailu on yksilön tai ryhmän kokonaisvaltainen kokemus, johon liittyy

vahvasti psyykkinen ja sosiaalinen taso. Seikkailun kautta voidaan päästä käsittelemään

kokemuksellisesti esimerkiksi pelkoja, aggressioita, ahdistuneisuutta tai muita syviä

tunteita. Toiminta sisältää myös jatkuvasti tilanteita, joissa täytyy ottaa huomioon muut;

oppia jakamaan, luopumaan ja ajattelemaan kollektiivisesti. Sosiaalityössä kiinnostuksen

kohteena on aina yksilö, hänen toimintakykynsä herättäminen ja tukeminen ja sitä

mitataan muun muassa sosiaalisten suhteiden lujittumisella.

 

Negatiivisen kehän ja minäkuvan keskelle mielekästä yhdessä tekemistä

 

Monen kodin ulkopuolella sijoitetun nuoren taustalta löytyy eri asteisia traumoja ja monen

elämäntilanne on kriisiytynyt entisestään koronan aiheuttaman stressin myötä. Vaikeat

lapsuudenkokemukset ja säröt kiintymyssuhteissa vaikuttavat monen nuoren elämään

taakkana pitkälle aikuisuuteen. Elämyspedagogisella toiminnalla on pystytty vaikuttamaan

erityisesti siihen, että sijoitettuja nuoria leimaavan negatiivisen kehän ja negatiivisen

minäkuvan keskelle on tuotu mielekästä yhdessä tekemistä, joka on tuottanut vahvoja

kokemuksia omasta arvosta, pärjäämisestä ja vaikuttamisen mahdollisuuksista.

Yhdessäoleminen, yhteinen tarina ja yhteinen missio antavat yksilöille arvokkaita ja

merkityksellisiä yhteenkuuluvuuden ja luottamuksen tunteita ja auttavat poistamaan

perustason häpeän tunnetta ja vahvistamaan uskoa omiin kykyihin, mahdollisuuksiinsa ja

osaamiseensa.

 

Moni nuori on saanut elämyspedagogisen toiminnan kautta riittävän konkreettisia

kokemuksia siitä, että myös he pystyvät huolehtimaan omista asioistaan, kantamaan

vastuuta itsestä ja ryhmästä ja pärjämään haastavienkin tilanteiden äärellä. Nuorille on

tarjoutunut mahdollisuus osoittaa itse itselleen, että hän on kykenevä ja osaava ihminen.

Toiminnan vahva yhteisöllisyys on myös osaltaan ollut mahdollistamassa syvempiä

keskusteluja, autenttisena olemista ja itsereflektiota, jotka ovat myös arvokkaita

kokemuksia sijoitetuille nuorille. Erityisesti traumataustaille nuorille luonto on myös

erittäin arvokas toimintaympäristö. Toiminnan fyysisyys ja konkreettisuus auttavat myös

saamaan kosketusta omaan itseensä ja omiin tunteisiinsa. Tällä on ollut merkittävä

vaikutus nuorten hyvinvointiin ja palautumiseen. Resurssien ja osaamisen puuttuessa

lastensuojelun yksiköt ovat olleet huojentuneita, että heillä on ollut mahdollisuus ottaa

vastaan arvokasta palvelua, joka tuottaa tärkeitä kasvua vahvistavia kokemuksia

sijoitetuille nuorille.

 

Luonto toiminnan keskiössä

 

Toiminta luonnossa on entistä ajankohtaisempaa yhteiskunnassa, jossa erityisesti lasten

ja nuorten kokemus luonnosta saattaa olla hyvin heikko ja uudet teknologiat ovat

vahvasti läsnä arjessamme. Luontosuhde ja luonnon arvostus syntyy kokemusten ja

elämysten kautta. Luonto tukee esteettisiä ja emotionaalisia kokemuksia, jotka

vahvistavat tarkkaavaisuutta, itsesäätelyä, tunnekäsittelyä, sisäistä motivaatiota sekä

empatia -ja havainnointikykyä. Luontoympäristö antaa mahdollisuuden tarkastella

omaa toimijuuttaan etäällä arjesta ja sitä kautta mahdollistuu omien roolien,

asenteiden,uskomusten sekä toimintamallien uudentyyppisen tarkastelu sekä niiden

vahvistaminen tai kyseenalaistaminen. Luontoympäristö asettaa osallistujat

tasavertaisiksi toiminnan ja kokemuksen edessä. Kaikki osallistujat kohtaavat luonnon ja

luonnossa tapahtuvat toiminnot tasavertaisina ja luonnossa toimiminen vaatii myös

yhteistyötä ja ryhmätyöskentelytaitoja. Luontoympäristö on todellinen ja aito

ympäristö, joka luo siellä toteutetulle toiminnalle autenttisen ympäristön, jolloin

kokemuksesta tulee aitouden vuoksi syvempi ja henkilökohtaisempi. Useamman päivän

kestävä “leirielämä” luonnossa mahdollistaa intensiivisen kokemuksellisuuden

käsiteltävästä asiasta. Se antaa mahdollisuuden reflektioon toiminnan lomassa niin

virallisissa tilanteissa kuin vapaassa toiminnassa. Luonnossa tapahtuvan toiminnan

pituus ja intensiivisyys mahdollistavat kokonaisvaltaisen kokemuksellisuuden niin

kognition, fyysisyyden kuin tunteiden näkökulmista. Lisäksi luonnossa toimiminen

asettaa luonnollisesti korkeamman toimijuuden arkiympäristöön verrattuna. Fyysinen

toimijuus edesauttaa oppimista pitämällä yllä parempaa keskittymiskykyä toiminnan

vaihtelevuuden avulla. Tämä taas edesauttaa luovuuden kasvua ja sitä kautta uusien

rutiineista poikkeavien ajatusmallien syntyä.

 

Tässä hankkeessa ja sen projekteissa seikkailu toimii ikäänkuin tietoisesti vastaanotettuna

haasteena. Se on mielenlaatu, jossa hyväksytään epämiellyttävätkin tunteet pelosta,

epävarmuudesta ja epämukavuudesta. Se on epävarmaan lopputulokseen johtava

kokemus, jota ei voida koskaan täysin etukäteen suunnitella tai ennakoida; seikkailu on

usein tunteella koettava kuin sanoiksi puettava henkilökohtainen tapahtuma. Seikkailun

tuntu tai kokemus elämyksen saavuttamisesta ovat arkiharmaasta erottuvia hetkiä ja

tunnetiloja. Ne voivat toimia myös merkityksellisinä, voimakkaina omakohtaisina

kokemuksina, jotka parhaimmillaan tukevat myös ihmisenä kehittymistä ja kasvamista.

Hankkeessa elämyspedagogiset retket ja leirielämä luonnossa luovat tilanteita, jotka

haastavat sekä yksilöiden että ryhmien kykyjä. Nämä tilanteet toimivat myös metaforana

ongelmille ja haasteille, joita yksilöt ja ryhmät kohtaavat päivittäin arkielämässään.

Ollessaan osa hankkeen toimintaa, nuoret oppivat taitoja, jotka auttavat selviytymään heitä

arjen haasteista ja yhteinen reflektointi saa heidät oivaltamaan kuinka he voivat parantaa ja

muuttaa omia toimintamenetelmiään saavuttakseen positiivisia tuloksia

luottamuksellisessa ja yhteistyökykyisessä ilmapiirissä.

 

Lähtökohtana aito toimijuus ja osallisuus

 

Hankkeen elämyspedagogiset projektit pohjautuvat läpinäkyvyyteen, osallistujien omiin

tavoitteisiin, kontrolliin, arviointiin ja vastuuseen. Kaikki tavoitteet, ehdot ja mahdollisuudet,

jotka liittyvät projekteihin ovat läpinäkyviä ja ryhmä luo itse omaan toimintaansa säännöt.

Sekä yksilöiden että ryhmän tavoitteet tulevat aina osallistujilta ja ne ovat aina kehittyviä ja

eteenpäin meneviä.  Osallistujat itse kontrolloivat toimintaa ja päättävät, millä tasolla ja

syvyydellä he osallistuvat niin fyysisesti, psyykkisesti kuin emotionaalisestikin.

Osallistujien vastuulla on toimia, tehdä päätöksiä sekä valintoja ja kantaa vastuuta itsestä,

muista ja ympäristöstä.

 

Odotamme jo innolla näiden projektien käynnistymistä ja sitä, että pääsemme

vahvistamaan nuorten itsetuntemusta, arvokkuuden tunnetta ja metataitoja jokaiselle

sopivan kokoisten haasteiden kautta.

 

Elina Elme, OBF:n toiminnanjohtaja

 

Artikkelin sisältö on osittain rakentunut keskuteluissa Barnavårdsföreningen:n Oman

elämäni supertähti-hankkeen projektikoordinaattori Risto Heikkisen kanssa. Oman elämäni

supertähti -hanke tukee sijoitettuja ja jälkihuollon piirissä olevia nuoria sekä nuorten parissa

työskenteleviä aikuisia. Hanke auttaa pääkaupunkiseudulla asuvia nuoria

löytämään sisäiset voimavaransa, lisäämään elämänhallintaansa ja vahvistamaan

henkistä hyvinvointiaan.