Luonnossa tai luonnon puolesta ei tarvitse osata puhua – se puhuu meille omasta puolestaan, jos sille antaa mahdollisuuden

Osa minusta on aina ollut se, joka vain lähtee. Sen suuremmin suunnittelematta, kuitenkin turvallisuutta noudattaen. Pakkaa rinkkansa 15 minuutissa, tankkaa ja suuntaa sinne mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.

 

En pakoile, vaikka nostan kytkintä heti kun saan sille aikaa. Ei, luontoon hakeutuessa menen kohti. Kohti sitä missä ulkoiset seikat unohtuvat, sitä missä turhamaisuus päättyy ja alkaa ihminen. Luonnonolosuhteet ja niissä pärjääminen kasvattavat ja luovat tilaa sen miettimiselle, kuka olen ja kuka haluaisin olla.

 

Rohkeus ja herkkyys. Ne ovat toisinaan haastavaa sovittaa yhteen yhdessä ihmisessä, tässä ajassa. Tuntuu usein, että vain rinkassa on molemmille persoonan piirteilleni kunnolla tilaa. Jossain siellä ensiaputarvikkeiden ja ruumiillisen ravinnon välissä.

 

 

Olen tehnyt tietokoneelleni perustarvikelistan, jotta mikään olennainen ei jäisi matkasta. Listaan ei ole kuitenkaan tarvinnut kirjoittaa ”pysähtyminen” tai ”ajatustyö”, sillä ne tulevat väistämättä matkojen mukana. Ne saavat toisinaan rinkan tuntumaan merkittävästi kevyemmältä tai vaihtoehtoisesti raskaammalta, elämäntilanteesta riippuen.

 

Toivon, että jokaisella olisi mahdollisuus rauhoittua säännöllisesti luonnossa, mieluiten yön yli. Toimin edellisessä työssäni sosiaaliohjaajana lastensuojelussa ja muistorikkaiksi jäivät ne tapaamiset erään nuoren miehen kanssa, jonka oli ollut vaikea poistua kotoa ja joka kanssani lähti aina lähimetsään kävelylle. Nuo, yleensä alle tunnin, kestävät kävelyt luonnossa veivät aina sinne missä oli tilaa puhua ja mistä itseluottamus alkoi hiljalleen rakentua.

 

 

Rinkan nostaminen selkään tarkoittaa minulle pelkkää hyvää, vaikka olen monet henkilökohtaiset taisteluni käynyt juuri 75 litrainen Kajka selässäni. Kiireessäkin lätkityt laastarit on maastossa raotettu ja annettu haavojen hengittää. Mikään haava ei lopulta parane, ellei se saa puhdasta ilmaa, eikä mikään onni tule eletyksi, ellei sen kokemiselle anna aikaa. Parasta on se, että luonnossa ja luonnon puolesta ei tarvitse osata puhua, se puhuu meille omasta puolestaan, jos sille antaa mahdollisuuden.

Krista Ylinen