Addiktiona luonto

Luonnon aikaansaama aitous puhuttaa niin erityisnuorisotyöntekijä Jarkko Riikosta kuin kriisikeskuksen toiminnanjohtajaa ja kriisityöntekijää Kimmo Rätyä eli Kimiä. Se oli myös yksi niistä syistä, miksi elämyspedagogiikka tuli osaksi miesten elämää ja ammattia. Molemmat tutustuivat termiin ensimmäisen kerran omien opintojensa yhteydessä. 

-Luonnossa olin ollut jo pikkupojasta alkaen, mutta nyt ulkoilu, jännittävät aktiviteetit ja ryhmässä toimiminen liitettiin tahallaan toisiinsa – ei hullumpi kombo, Jarkko kertoo.

-Elämyspedagogiikassa kiinnosti luontoympäristössä toimiminen, kasvatuksellisuus ja ryhmän kasvuprosessi. Nämä olivat jo oman partiouran kautta omakohtaisesti koettuja, vaikkei niin syvällisesti ymmärrettyjä asioita, Kimi jatkaa.

 

 

Outward Bound Finlandiin Jarkko tutustui Risto Pekkolan kautta.

-Yhteensattumien summa tutustutti minut Pekkolan Ristoon, jonka seurassa tulikin vuosien ajan seikkailtua ympäri ja ämpäri, niin iloisessa Itä-Suomessa kuin Skandinaviassakin. Risto oli se, joka ensi kertaa mainitsi, että hänellä olisi tuttava, joka toimii Outward Boundin toiminanjohtajana, ja että siellä olisi alkamassa uusien ohjaajien koulutus. Taisi olla talvea 1998-99, kun kurssille sitten mentiin, ja sitten sitä menoa riittikin, Jarkko kertoo.

Kimi puolestaan törmäsi Outward Bound Finlandiin omien eräopasopintojensa yhteydessä.

-Alun perin tutustuin OBF:iin ja elämyspedagogiikkaan eräopaskurssilla Nurmeksessa 1996-97, jolloin meillä oli opaskurssilla elämyspedagoginen viikko ja kurssi. Tämän jälkeen tarjottiin mahdollisuutta osallistua viikonloppukoulutuksina järjestettävään ohjaajakurssiin, kun kyseessä oli toimintaansa aloitteleva yhdistys, jossa ohjaajista oli pulaa, Kimi kertoi.

Elämyspedagogiikka sai molemmat miehet imaistua mukaan omaan ideologiaansa.

-Monet itselle tärkeät asiat ikään kuin loksahtelivat paikoilleen, ja kokonaiskuva, jonka näin rakentuvan, miellytti silmää. Eräs tärkeimmistä seikoista, joka minua on pitänyt pauloissaan on hienojen ihmisten tapaaminen rehellisessä ulkoilmassa, elementissä, jossa harva kykenee pitkäaikaisesti esittämään muuta kuin mitä oikeasti on, Jarkko kuvailee.

Jarkko ja Kimi kokevat, että elämyspedagogiikan merkitys nyky-yhteiskunnassa on entistäkin suuremmassa roolissa kuin hänen oman uransa alussa.

– Nyt 20 vuotta myöhemmin vaikuttaa siltä, että monet nuoret, kuten aikuisetkin, elävät jokseenkin valheellisessa virtuaalimaailmassa. Monilta nuorilta on katoamassa arkiset tilaisuudet löytää itsensä ja suhteensa ympäröivään luontoon ja ihmisiin. Kaikki keinot, joilla nuoria saadaan irti ruuduilta touhuamaan jotain kehittävää asfaltin ulkopuolelle, ovat mielestäni tervetulleita, Jarkko painottaa.

-Elämyspedagogiikka tarjoaa toimivan menetelmän sosiaalisen, yhteisöllisen ja ympäristövastuun opetteluun. Aikamme suurimpia ongelmia on ryhmästä putoamisen ja yhteiskunnasta syrjäytymisen luomat pitkäaikaiset ongelmat ja mielenterveysriskit, empatian, sosiaalisten taitojen ja sosiaalisen vastuun puute sekä itsekkäät elämänarvot. Luontosuhteen puute tai sen vääristyminen näkyy jo nykyajan aikuisväestössä ilmastonmuutoksen kieltämisenä tai vastuun ottamisen puutteena, Kimi komppaa.

Kimi muistuttaa, että aikuisina ja kasvattajina meillä on velvollisuus tarjota lapsillemme kasvatuksellisia kokemuksia ja mahdollisuuden oppia kantamaan vastuuta niin itsestä, toisista kuin ympäristöstäkin. Ja tähän oppimiseen avaimena hän näkee elämyspedagogiikan. Luonto on jo itsessään hyvä opettaja, mutta pedagogiikalla siihen saa lisää syvyyttä.

-Elämyspedagogiikka tuo tähän happirikkaaseen elementtiin mukaan vielä aidon kohtaamisen ihmisten kanssa, toisten nuorten seurassa. Aito kohtaaminen, itsensä tunteminen ja sitä kautta itsensä ja toisten hyväksyminen – mitä muuta ihminen oikeastaan tarvitsee? Jarkko kysyy.

Luonto ja luonnossa liikkuminen pysyvät vahvoina sekä Jarkon että Kimin elämässä ja arjessa. Luonto tarjoaa myös maisemia, joihin voi palata jälkeenpäin:

-Toistakymmentä nuorta joensuulaista kulkee syysraikkaassa aurinkoisessa säässä Patvinsuon pitkospuilla. Iloisen kälkätyksen keskeyttää ainoastaan vielä kovempi joutsenen kalkatus majesteetillisen linnun kaartaessa matalalta yli. Tuo hetki maalasi ajatukseni, Jarkko kuvailee.

Kimin suhde luontoon oli aiemmin paikka adrenaliinille, haastamiselle ja seikkailulle.

-Aiemmin luonto oli minulle enemmän toimintaympäristö. Paikka missä sai seikkailla ja testata omaa toiminta- ja selviytymiskykyään. Oppia itsestä, että kykenee vähän enempään, kuin on kuvitellut. Nykyään siitä on tullut paikka olemiselle, henkiselle tankkaukselle, rauhoittumiselle ja hyvälle ololle. Toki siellä vielä seikkaillaan ja koetaan jännitystäkin, mutta se ei ole enää pääasia, Kimi myöntää.

-Luonto on kauniilla tavalla ensirakkauteni, suola joka janottaa, kaste joka virvoittaa. Joskus elämä vie kauemmaksi, mutta aina kun luontoon uudelleen pääsee, ottaa se poikansa vastaan kuin rakastava äiti. Samaan aikaan se virvoittaa, toisaalta rauhoittaa, tuottaa mielihyvää, adrenaliinia ja taas illalla rauhallisen unen. Kuvittelen, että minä saan luonnosta sen, mitä jotkut epätoivoissaan hakevat narkoottisista aineista. Riippuvuus lienee samanlainen, omastani ei vaan tule krapulaa, eikä mitään katumusta, Jarkko pohtii.

Mitä miesten rinkoista sitten löytyy?

-Hyvää mieltä ei tarvitse reppuun pakata, sitä pukkaa löytymään matkan varrelta, vuodenajasta riippumatta. Jos kyseessä on yön yli retki, niin reppuun pitää nykyään laittaa kaksi makuualustaa ja korvatulpat. Nyt on nimittäin niin, että vuodet ovat tuoneet muutakin kuin charmanttia harmautta ja kokemusta, Jarkko listaa.

Seikkailuhenkisyys näkyy Kimin rinkassa:

-Nykyään mettärepusta löytyy vähän metsästysvälineitä, kiikarit, juomapullo, tulentekovehkeet ja kahvipannu. 

 

Roosa Sallinen