• Suomeksi
  • In English
Seikkailukasvatuspäivät 2016 » Tilaa uutiskirje

Face any challenge, anywhere.

Kurssikokemus WMA:n eräensiapukursseista

Marraskuussa 2011 järjestettiin Nurmeksessa, Hyvärilän nuorisokeskuksessa Wilderness Medical Associatesin ja OBF:n toimesta WAFA (Wilderness Advanced First Aid) ja WFR (Wilderness First Responder) –kurssit. Kurssien kouluttajat Brad ja Erik tulivat Amerikan mantereelta aina Coloradosta asti tehtävänään takoa päähämme ensiaputaitoja eräolosuhteissa. Minä ja muutama muu liikunnanohjaajaopiskelija Vierumäeltä innostuttiin mukaan aivopesuun. Kurssilla oli meidän lisäksi muita suomalaisia, suomenruotsalaisia sekä ruotsalaisia. Itsellä oli tiedossa yhteensä yhdeksän päivää ensiapua sillä kävin molemmat kurssit, ja samalla kielikylpyä, sillä en ole mikään pro kielissä ja kurssit käytiin englanniksi. Lisään listaan vielä yhdeksän päivää ainoana tyttönä poikien kanssa samassa kämpässä! Sain muun muassa kuunnella suomenruotsalaisvitsejä koko yhdeksän päivää, ajomatkat mukaan lukien…

Brad ja Erik olivat kerrassaan mahtavia tyyppejä! Kurssi oli toimiva yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä, eli sisällä ei tarvinnut homehtua diasulkeita tuijotellen. Eivätkä ne teoriatunnitkaan kuivia olleet, amerikkalaiset vitsiniekkamme osasivat vetää homman sellaisella ammattitaidolla, että kertaakaan en toivonut olevani missään muualla. Ulkona toteutimme erilaisia ensiapuskenaarioita, joissa osa meistä näytteli potilaita ja muut ratkoivat potilaan ongelmia. Oli nestehukasta kärsiviä, joku oli pudonnut katolta, toinen oli viiltänyt kämmenen auki ja joltakin törrötti sääriluu puolesta välin säärtä. Mikä parasta, tilanteet myös maskeerattiin aidon näköisiksi!

Varsinkin WFR –kurssilla jossa uppouduttiin asioihin syvemmin, panostettiin skenaarioiden aitouteen. Potilas oikeasti oksensi (päivälliseksi ollutta jauhelihakastiketta) ja veri näytti vereltä! Kurssin haastavin ja jännittävin osa oli iso simulaatio, jossa potilaita oli kahdeksan eri puolilla metsää ja muu ryhmä oli järjestäytynyt ja varustautunut etsimään ja pelastamaan heidät. Löysimme parini kanssa ehkä kaikista … noh, ällöttävimmän potilaan. En tule ikinä unohtamaan miltä näyttää kun suolet ovat pihalla! Eikä ollut kurssilla edes opetettu miten pitää tuossa tilanteessa toimia. Kirjassahan se kyllä olisi lukenut. Hetken vaan tuijotettiin verisiä suolia ja rauhoiteltiin potilasta –tai itseämme. Saatiin potilas kuitenkin henkiin jäämään.

Lopuksi koitti tentti, 50 monivalintakysymystä. Tentin tuloksia jännitettiin, mutta suotta, kaikki läpäisivät! Vaihdettiin hyvästit ja kotimatka alkoi. ”Jåå mulla harastus on…”, kuului pojilta tuo tutuksi tullut suomenruotsalaisvitsi. ”Ihme ettei saatu kertaakaan turpaan! Olihan noita suomenruotsalaisia kurssilla kuitenkin aika monta…”

-Senja