Outward Bound Finland ry
Askonkatu 13
15100 Lahti

+358 40 505 0355
info@outwardbound.fi

Kokonaisvaltainen luontokokemus - Kokemuksia Tsekkien Outward Bound kurssista

Kirjoittaja on pian 40: n kriisiä lähestyvä perheellinen nuoriso-ohjaaja, jolla on kiva työ. Perheeseen kuuluu, vaimo, kaksi tytärtä ja koira. Vaimo on raskaana. Opiskeluaikana uskoi, että tripla-S (seksi, suolihuuhtelu ja seikkailukasvatus) pelastavat maailman. Nyt jäljellä on vain seikkailukasvatus. Ohjaa töissä lapsiryhmiä mitä erilaisimmissa aktiviteeteissa, on pikkaisen seikkailukasvatustakin, mutta myös jousiammuntaa. On käyttänyt “muna-metafora” -nimistä kuukauden harjoitetta  (www.seikkailukasvatus.fi), vink vink, mutta ekalla kerralla muna meni rikki.

Tässä tekstissä laitan kasaan kaiken mitä keski-ikäinen seikkailukasvatuksesta innostunut perheellinen nuoriso-ohjaaja sai irti 10 päivästä.

Kurssilla oli virallisiakin tarkoituksia, mutta nyt yritän erotella mitä minä siitä sain ihmisenä, enkä niinkään ohjaajana. Toki voi kysyä että, saako, voiko, kehtaako ja osaako seikkailukasvatuksen ohjaaja ottaa vertaisryhmässä vastaan henkilökohtaisia kokemuksia ja pystyykö niitä tuomaan julkisesti esille.

Oikeasti tässä iässä on kertynyt kaikenlaista sellaista, mikä hieman haittaa ja värittää välitöntä kokemusten jakamista. Varsinkin henkilöt (siis minäkin), joille seikkailukasvatuksen ohjaajuus pönkittää itsetuntoa ja määrittää identiteettiä, ovat eri asemassa kuin “muut”. Sitä ikäänkuin asettuu omaksi asiakkaakseen, käy makaamaan omalle kallonkutistajan sohvalleen..   

Mutta on sanottu että auringon alla ei mitään uutta. Niinpä tässä tulee jonkun verran henkilökohtaista matskua, maustettuna sillä kielletyllä ammatillisen selittämisen suolalla. Varoitus: sisältää yksityishenkilön mielipiteitä ja maailmankatsomuksia ilman mitään vastuuta olla asiassa oikeassa.

Kurssin loppupuolella kysyttiin mikä oli koko kurssin anti, tai mitä otat mukaasi. Vastaukseni oli “holistic outdoor experience” - holistinen tai kokonaisvaltainen luontokokemus. Jaan kokemukseni 7 erilaiseen kategoriaan.

1. Ulkona oleminen talvella ja hiihtäminen metsässä tuntui turvalliselta. Siellä ei pelottanut, tiesi että ruokaa tulee riittävästi, untakin yleensä. Jos tulee kylmä niin voi tehdä jotain että tulee lämmin. Kelit olivat mahtavat, se oli vaan niin mahtava metsäreissu. Sai tehdä oman huoltonsa sen verran rauhassa, että pääsi tuntemaan yhteyttä luontoon ja sitä kautta olokin tuntui turvalliselta. Ihan eri tavalla kuin toimistossa tai auton ratissa.

2. Minulle seikkailukasvatuskokemukseni ovat aina olleet sukupuolisesti(kin) värittyneitä. Nainen on yhä nainen vaikka se olisi kuinka hikinen ja/tai paksuihin untuvakerroksiin puettu. Minulle vuorovaikutus naispuolisten ryhmäläisen kanssa on osa reissua, ihan samalla tavalla kuin miestenkin kanssa. Mutta se on erilaista.

3. Tahtoni oli enemmän sopusoinnussa ja tasapainossa kuin arjessa. Toiveeni olivat realistisempia, konkreettisempia ja välittömämpiä.

Ihan simppeliä, mutta tässähän se juju on - niin simppeliä ja luonnollista että se tuntuu poikkeuksellisen hyvältä. Tarpeet yksikertaistuvat. Arjessa tahtoo sitä, tätä ja tuota. Arvaanpa että monella tahto kohdistuu monesti joko kaukaisiin, epärealistisiin tai epäterveellisiin asioihin. Ainakin enemmän kuin kunnon metsäreissulla.

4. Sosiaalisuus helpottuu, ihmisistä on helpompaa välittää ja näyttää ettei oikeasti ole sellainen mörökölli kuin kaikki muut kuvittelevat suomalaisten miesten olevan. Eihän sitä nyt heti kurssin alussa voinut mennä kaikkia halimaan tuosta noin vaan, mutta kurssi tarjosi paljon tilanteita joissa sai tuntea positiivisia tunteita muita kohtaan ja toivottavasti päinvastoinkin.

Eräopastaustalla ei oikein ole enempää valmiuksia. Oman välittämisen ilmaisu näkyi kurssilla ehkä ärsyttävänä ylipositiivisuutena, mutta minusta se oli hienoa.

5. Kurssilla oli helppoa tuoda julki omia tuntemuksiaan ja mielipiteitään. Kun porukka oli samassa veneessä, oli helpompaa saada oma viesti läpi ja ymmärretyksi. Ja tuntui että toisten viestit tajusi paremmin. Jopa sanatontakin viestintää, vaikka itselle niitä taitoja ei juuri ole siunaantunut. Sitä oli ikäänkuin enemmän samalla aaltopituudella.

6-7. Ajatus lensi kirkkaammin. Olin motivoitunut, homma tuntui lähes koko ajan hyvältä ja minulla oli positiivinen vire. Joku sanoisi, että olin aika “flow”. Arjessa tuntuu olevan enemmän ongelmia, reissussa ne tuntuivat enemmän vain tehtäviltä. Seitsemättä kohtaa on aika vaikea kuvata sanoilla, se on vain sellaista herkkää fiilistelyä että hommat on ok.

Nämä 7 kohtaa nyt olivat vain yksi tapa kuvata fiiliksiä, mutta olisi vielä yksi pointti. Koska vaikuttavimmat seikkailulliset kokemukset ovat tulleet seikkailukasvatuksen ohjaajakursseilla, on kokemusten lisäksi kaupan päälle tulleet niiden tulkinnat.

Toisin sanoen en osaa kuvailla voimakkaita kokemuksiani ilman että käsitteellistän ne jotenkin seikkailukasvatukseen tai johonkin sen lähihaaraan liittyvillä termeillä. Olkoon se tässä sitä, että kun joku kokemus on kokonaisvaltainen, siitä ei jää kaipaamaan mitään puuttuvia näkökulmia.

Sitä voi oppia kiipeämään turvallisesti. Hyvässä tapauksessa sitä voi käyttää yhtenä kokemuksena omien pelkojensa voittamisesta ja itsensä haastamisesta. Ehkä voi oppia myös lisää itsestään ja vaikka säätelemään itselleen sopivan haasteen määrää. Kaikki ovat hyödyllisiä elämässä tarpeellisia taitoja.

Taitojen lisäksi Seikkailu-Sakke on oppinut, että elämästä pitää nauttia ja se onnistuu voimakkaiden kokemusten kautta. Siispä hän etsii sellaisia ja on kokeillut ja harrastaa hurjia seikkailulajeja. Ei paljoa koulut kiinnosta kun ravaa hiihtopummina Alpeilla ja meloo kaikki kosket Hangosta Petsamoon. Mutta tässä on vaara että käy kuten Jan -nimiselle kulkuriveljelle laulussa, on kokenut kaiken mutta on silti onneton.

Kysymys kuuluu, mitä näistä lajeista hakee ja mitä niistä saa. Voiko niistä oppia jotain sellaista, ettei niitä enää tarvitse harrastaa? Tai voiko niiden kautta oppia jotain syvällistä elämäntaitoa? Kiipeilyn zen on varmaan tuttu käsite joillekin, vähän samaan tapaan kuin Nalle Puh ja Tao. Harmi vain, että tälläisen hengellisyyden liittäminen seikkailukasvatukseen tuntuu olevan hieman tabu. Asiaa ei ehkä vältellä, mutta ei sitä kyllä esillekään oteta. On kuulemma epäammatillista keskustella tälläisistä asioista, ei kuulu seikkailuohjaajan toimenkuvaan. Voi sitten jutella riparilla papin kanssa.  

Toivottavasti en ole ymmärtänyt kokonaisvaltaisuutta täysin väärin, kun kuvittelen että se voi tarkoittaa toiminnan linkittämistä elämän syviin(kin) asioihin. Minun kokonaisvaltaisessa luontokokemuksessani on linkkejä yksittäisten havunneulasten ja elämän tarkoituksen välillä.

Lopuksi liitetään tämä seikkailuaktiviteetin syvällisen puolen tärkeyden korostaminen käymääni kurssiin. Kurssilla oli ohjaajina lakimiehiä, terapeutteja yms hyvin tienaavia typpejä jotka eivät tulleet kurssille tienaamaan. He uhrasivat pitkät viikot ja kuukaudet tarjotakseen meille kurssin, jossa oli jotain tärkeää. Heidän silmissään loisti valo joka paljasti että uskoivat tähän hommaan.

Kurssilla siis oli sellaista sisältöä mikä tarjosi minulle mahdollisuuden edellä kuvatulla tavalla kokonaisvaltaiseen kokemukseen. Minusta oli hienoa, että ohjaajat olivat osanneet valita mukaan harjoituksia, joita uskon heidän miettineen aika syvällisestikin. Se valoi minuun uskoa ihmisenä ja ohjaajana, että on ok tehdä ihmisten kanssa asioita jotka voivat koskettaa syvältäkin. Tietysti tässä pitää sanoa kaikki varoitukset että mitään suuntausta ei saa tuputtaa eikä laittaa sanoja suuhun, vaan pitää vain tarjota tilaisuus heijastella omia kokemuksia.

Mutta korostan lopuksi sitä että tälläisessä seikkailukasvatuksellisessa toiminnassa ohjaajalla on tietty vastuu. Ja se EI ole vastuuta siitä, että asiakkaat ovat lattealla tavalla turvassa, ilman että mitään tärkeää tapahtuu tai edes annetaan tapahtua. Tämä vastuu on sitä, että osallistuja todella saa kohdata tilanteita jotka auttavat häntä, helpottamalla hänelle tärkeiden asioiden nousemista pintaan. Jos rankkoja aiheita vältellään, se ei ole seikkailukasvatusta - vaan virkistystä tai koulutusta.