• Suomeksi
  • In English
Seikkailukasvatuspäivät 2016 » Tilaa uutiskirje

Blogit

Leppoisasti luonnossa - luontoliikuntaa mielenterveyspotilaille

 

Tervehdys! Kerron tässä blogitekstissä yhdessä Teemu Tuomaisen kanssa tekemästämme opinnäytetyöstä: Lepposasti Luonnossa, luontoliikuntaa mielenterveyskuntoutujille. Työ on kaikkien nähtävillä internetissä, ja täältä Outward Boundin sivuiltakin linkki sinne vie, joten tarkoitukseni ei ole vain toistaa työtä referaatin muodossa, vaan tuoda esille työn tekijän näkökulmasta kokemuksia projektin tiimoilta. Toki kerron Lepposasti Luonnossa projektista taustatiedot tässä teille nyt:

 

Mikä?

Haaga-Helia amk:n Vierumäen yksikön liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelman opinnäytetyö

Milloin?       

Toteutettiin elo-, syys- ja lokakuussa 2012

Kenelle?      

Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön 20-30 -vuotiaille mielenterveyskuntoutujille. Ryhmässä oli 5, lopuksi 4 jäsentä sekä kaksi säätiön liikunnanohjaajaa.

Tarkoitus? 

Tarjota luontoliikuntaa mielenterveyskuntoutujille, tarkastella projektin  hyödyllisyyttä ja saada näyttöä elämyspedagogiikan ja luonnon  elvyttävän vaikutuksen yhdistävästä luontoliikuntaohjelman  toimivuudesta osana mielenterveyskuntoutujien hoitoa.

Mitä?                                 

10 tapaamiskertaa ryhmän kanssa, jotka sisälsivät luontoliikunta-aktiviteetteja pääpainon ollessa kiipeilyssä, melonnassa ja retkeilyssä. Projekti piti sisällään kaksi yön yli retkeä.

 

Tulokset?    

Projekti todettiin ryhmäläisten sekä säätiön ohjaajien mielestä hyödylliseksi. Kaikki ryhmäläiset innostuivat luontoliikunnasta ja olivat yhtä mieltä sen toimivuudesta mielenterveyskuntoutuksessa.

 

Alkusysäys projektille saatiin Seikkailukasvatuspäivillä Kimmo Rädyn luennoidessa elämyspedagogiikan käytöstä masentuneille. Lepposasti Luonnossa projekti toteutettiin yhteistyössä Outward Bound Finlandin kanssa. Saimme OB:lta käyttöömme kalustoa köysitoimintoja varten sekä retkeilykerroille. Tapaamiset järjestimme aina jossakin luontoympäristössä (toisen kerran sisäboulderointia lukuun ottamatta). Ensimmäisellä tutustumiskerralla sekä toisiksi viimeisellä Evon retkeilykerralla käytössä oli erilaisia ryhmäytymis- ja elämyspedagogisia harjoitteita. Muutoin tapaamiskerroilla keskityttiin ns. luonnolliseen seikkailuun. Laskeuduttiin kallioilta, kiipeiltiin, melottiin, laskettiin koskea kumilautalla, yövyttiin luonnossa ja valmistettiin trangialla ruokaa. Suurimmaksi osaksi ruokailut kuitenkin järjestettiin niin, että olimme Teemun kanssa tehneet ruokahankinnat etukäteen ja valmisteluja muutenkin. Kahvia oli aina termospullossa ja sämpylöiden leivonnassa kehityttiin mestareiksi! Onhan nyt ruoka todella iso pala mielekästä ja onnistunutta retkeä, ja hyvää palautetta ruoasta saatiinkin.

 

Ryhmän osallisuus tapaamiskertojen suunnitteluun ja toteutukseen pidettiin melko vähäisenä. Tämä projekti kun oli säätiön historiassa ensimmäinen laatuaan, eikä meillä ollut omaa kokemusta mielenterveyskuntoutujista koostuvan ryhmän käyttäytymisestä ja selviytymisestä erilaisissa tilanteissa luonnossa. Esimerkiksi yö luonnossa oli jännittävä tapahtuma niin meille, säätiön ohjaajille kuin ryhmäläisille. Ensimmäinen yö Repovedellä vietettiin erätuvassa. Kaikki meni kuitenkin hyvin, mitä nyt osalla nukkumisen kanssa vaikeuksia. Hajoamisia –ainakaan näkyviä, ei tapahtunut edes Evon telttayössä, vaikka makuupussien viileydestä saatiin palautetta. Mietittiin, miten oltaisiin selvitty kahden tai useamman yön setistä. Ryhmäläisiltä kysyttäessä loppuhaastatteluissa, taisivat kaikki kertoa, että kyllä useampikin yö metsässä olisi mennyt, osan sitä vähän kaipaillessakin. Kuitenkin säätiön ohjaajat miettivät toista. Kaksi päivää luonnossa oli hyvä alku. Pidempi aika tämän ryhmän kanssa olisi voinut muuttua jo epäseikkailuksi joidenkin osalta. Tiedä häntä, mutta mikäli projekti olisi jatkunut tästä, oltaisiin voitu pidentää retkiä ja lisätä haastetta muun muassa antamalla ryhmälle vaikutusmahdollisuuksia retken suunnitteluvaiheessa, tai vaikka tehtäväksi valmistaa koko porukalle erälounas.

 

Yksi suurimmista Lepposasti Luonnossa projektin anneista ryhmäläisille oli uudet kokemukset ja elämykset ja niiden kautta itsensä voittaminen. Niitä tiettyjä hetkiä ja fiiliksiä en itsekään unohda. Ryhmästä ei ollut kukaan aiemmin varsinaisesti melonut. Yksi ryhmäläisistä oli ensimmäisten melanvetojen jälkeen jo aivan haltioissaan, kierteli kajakin kanssa edes takaisin odotellessa muiden vesille menoa. Ja kasvoissa loisti hymy. Laskeutuminen Havukalliolta oli jännä paikka. Kaksi ryhmästä oli erityisen pelokkaita ennen suoritusta, molemmilla voimakas korkeanpaikankammo. Alas kuitenkin tultiin ja ai että sitä huojennuksen tunnetta alhaalle päästyä! Kaikki laskeutuivat vieläpä toistamiseen. Eräs ryhmäläisistä ilmeni luonnonlahjakkaaksi kiipeilijäksi. Olhavan seinämää kavuttiin ylös kuin apina, ja kiipeilystä on tälle henkilölle jäänyt kipinä palamaan. Yritystä ei puuttunut keneltäkään, koko projektin aikana. Kaikki tuntuivat arvostavan mahdollisuutta olla osana tätä ryhmää ja projektia. Olivathan kaikki ryhmästä itse päättäneet haluavansa osallistua ja toki kaikilta löytyikin sen tähden jo valmiiksi erähenkisyyttä tai sporttisuutta. Oli ryhmässä tasoeroja. Löytyi huippusuunnistaja, jolle vauhti ei koskaan riittänyt. Hänelle haasteen loikin paikallaan pysyminen ja keskittyminen. Tunnin mittainen sooloharjoitus meni hänen osaltaan keppijumpaksi, kun lähettyviltä löytyi sopiva puukarahka. Ja toisaalta oli henkilö, joka sai eniten irti olemisesta, nuotion katselemisesta ja tähtitaivaasta.

 

Toinen projektin suurista anneista ryhmälle oli ryhmä. Yhteishenki muodostui vahvaksi ja kasasta ihmisiä tuli oikeasti ryhmä. Tätä korostivat myös säätiön liikunnanohjaajat, joiden mukaan säätiön muussa toiminnassa ei näin tiivistä ryhmähenkeä näe. Eräs ryhmäläisistä kertoi ensimmäistä kertaa säätiön sisäisistä ryhmistä tässä muistavansa ihmisten nimet. Ystävyyssuhteita syntyi, joita ylläpidettiin projektin ulkopuolellakin. Lepposasti Luonnossa projektilla on ollut ryhmäläisiin vahvan puoleinen vaikutus. Tästä kertoo se, kuinka projektin jälkeen osa ryhmäläisistä palaa muistelemaan projektia tai tiettyjä hetkiä sieltä. Säätiön ohjaajat kertovan, kuinka tilanteisiin palataan, kun jokin asia muistuttaa projektista. Reflektointi ja siirtovaikutus siis jatkuvat vielä pitkään itse tapahtuman jälkeen.

 

Itselle Lepposasti Luonnossa projekti antoi paljon. Olihan siinä tekemistä, yhteensä opinnäytetyötä työstettiin pitkin vuotta, mutta mukavaa oli Teemun kanssa yhdessä asioita pähkäillessä ja etenkin ryhmän kanssa ollessa. Antoisia keskusteluja tuli käytyä Teemun kanssa, joskus innostuttiin kaivelemaan taustaosan aihealueita syvemmältä ja paranneltiin maailmaa kahvikuppien äärellä. Joo, opinpa juomaan kahvia!

Ehdottomasti antoisinta itselle oli nähdä ryhmäläisten iloista olemista ja kuulla suoraan sydämestä tulleita lausahduksia. Ehkä parhaimpia niistä on projektin loputtua eräs: ”Koska tää projekti jatkuu?”. Tätä kirjoittaessa on kulunut vuosi projektista. Ryhmäläiset ovat kyselleet, onko Lepposasti Luonnossa porukalla uusintatapaamista. Tarkoitus olisi koota porukka jälleen kasaan vaikkapa kalliolle, vaihtaa kuulumisia ja fiilistellä vuoden takaista. Kyllä luonnossa on voimaa ja elämyspedagogiikalle tarvetta! Toivottavasti tämän kaltaisia projekteja järjestetään lisää.

 

Kynän takana toinen Lepposasti Luonnossa opinnäytetyön tekijöistä,

Senja Greijus

Opinnäytetyö on luettavissa täältä

Lepposasti Luonnossa - Luontoliikuntaa mielenterveyspotilaille


Kirjoittajan muut blogit