• Suomeksi
  • In English
Seikkailukasvatuspäivät 2016 » Tilaa uutiskirje

Blogit

Elämyspedagogiikan perusta

Elämyspedagogiikka on yhteistoiminnallista oppimista, jossa korostuu sekä yksilöllinen että
yhteisöllinen vastuu. Taustalla on sosiaalipedagoginen näkemys siitä, että ihminen on
aktiivinen ja sisältäpäin ohjautuva, mutta hänen oppimiseensa ja muuhunkin toimintaansa
sosiaalisella yhteisöllä on huomattava vaikutus. Kasvatuksellisen toiminnan tulisi pohjautua
seuraaviin periaatteisiin:


1. Läpinäkyvyys. Kaikki tavoitteet, rajoitukset, ehdot ja mahdollisuudet tulee tuoda
avoimesti esille, ja niistä täytyy pystyä keskustelemaan ryhmän jäsenten kanssa.


2. Omat tavoitteet. Osallistujat määrittelevät itse omat tavoitteensa. Tavoitteet on hyvä
nähdä kehittyvinä ja eteenpäin menevinä pysyvien tavoitteiden sijaan.


3. Oma kontrolli. Osallistujat kontrolloivat itse toimintaa ja päättävät, millä tasolla ja
syvyydellä he aktiviteettiin osallistuvat niin fyysisesti, psyykkisesti kuin
emotionaalisestikin.


4. Oma arviointi. Osallistujia tulee jatkuvasti rohkaista antamaan ja vastaanottamaan
palautetta sekä reflektoimaan ja arvioimaan omaa oppimisprosessiaan.


5. Oma vastuu. Ohjaaja vastaa mm. sopivien kokemusten rakentamisesta, rajojen
asettamisesta sekä turvallisuudesta huolehtimisesta. Osallistujien vastuulla on toimia,
tehdä päätöksiä ja valintoja, ja olla vastuussa niiden tuloksista sekä omasta
oppimisestaan.

Elämyksiä luonnossa

Ohjaajan pyramidi – perusta ja rakennusaineet


Elämyspedagogista ohjaamista on mahdollista hahmottaa pyramidina, jonka peruskivenä toimivat elämyspedagogiikan perusajatukset ja toiminnan filosofia.

Sen päälle rakentuvat toiminnan turvallisuus sekä ohjaajan kokemus toimintaympäristöstä sekä asiakasryhmänsä tyypillisistä piirteistä. Tämän myötä on mahdollista luoda toimivia, haasteellisia kasvamistilanteita. Vuorovaikutustaidot ovat puolestaan ehkä kaikkein tärkein ja samalla myös haastavin ohjaajan työkalu.

Pyramidin huipulla ovat ohjelman luominen sekä elämyksen jäsentäminen. Laastina kerrosten välillä ovat ohjaajan persoonalliset kyvyt ja taito yhdistää kaikki edellä mainittu toimivaksi kokonaisuudeksi. Oleellisia ovat mm. ohjaajan oma persoona, eettisyys, keskustelutaidot, empaattisuus.

Yhdessäoloa

Luonnollinen seikkailu ja ympäristön merkitys


Luonnollisessa seikkailussa toiminta ja osallisuus ovat konkreettisia, ja ympäristö ja oman toiminnan seuraamukset todellisia vastakohtana esimerkiksi erilaisille leikeille ja harjoitteille, joissa hyödynnetään mielikuvitusta. Perinteisesti seikkailuun on yhdistetty seikkailulajeja (esimerkiksi kiipeily tai vaellus), joihin liittyy omakohtainen osallistuminen ja jännitys, onnistumisen mahdollisuus ja epäonnistumisen riskin läsnäolo. Luonnollinen seikkailu ei uitenkaan rajoitu vain seikkailulajeihin, vaan sitä voi olla kaikki todellinen, osallistuttava ja haasteellinen tekeminen, jossa tulos on epävarma, ja josta aukeaa mahdollisuuksia kasvun paikkoihin.


Varsinkin nuorisoryhmien kanssa uudenlainen ja vieras ympäristö helpottaa nuorten kontaktia aikuisohjaajan kanssa. Uudet ympäristöt luonnollisen seikkailun ja haasteellisen ohjelman ohella toimivat perustana nuoren ja aikuisen vuorovaikutuksen ja keskinäisen luottamuksen tarpeelle, synnylle ja merkityksellisyydelle. Ne ovat keino päästä tiiviiseen ja aitoon yhteyteen nuoren kanssa, ja ne tarjoavat ohjaajalle mahdollisuuden voimavarakeskeiseen, vuorovaikutukselliseen kasvun tukemiseen. Myös valmius kohdata vaikeitakin tilanteita ja asioita helpottuu usein uudessa ympäristössä.


Alun perin Outward Bound –kurssit olivat yli kolmen viikon mittaisia seikkailuja, kun taas nykyisin suuntaus on ollut kohti lyhyempiä ja helpommin järjestettäviä elämyspedagogisia ohjelmia. Pitkien, usein vaativaan vaellukseen ja luontotoimintaan nojautuville ohjelmille
ominaista on ollut ajatus luonnossa selviytymisen taitojen opettelusta ja kurssin aikana lisääntyvästä omatoimisuudesta ja itsenäisyydestä. Pitkä aikapanostus ja ryhmäprosessi ovat mahdollistaneet myös sosiaalisten taitojen harjaantumisen.

Suunnitellaan teidän tarpeisiinne sopiva kurssi yhdessä!

Lue lisää kursseistamme

Aktiivisuutta

Katkelma kirjasta:

Elämyspedagogisen ohjaaminen - Ajatuksia kokemuksellisesta oppimisesta

Kimmo Rädyn kirja elämyspedagogisesta ohjaamisesta julkaistiin vuonna 2011. Kirjassa käsitellään elämyspedagogiikan teoriaa havainnollisesti ja käytännönläheisesti. Elämyspedagogiikkaa ja Outward Bound -filosofiaa lähestytään neljän eri osa-alueen kautta: elämykset virkistyksen ja terapian välimaastossa, yksilön kasvu, ryhmädynamiikka sekä elämyspedagoginen ohjelma ja ohjaaminen.

Kirjaa on mahdollista tilata OBF ry:ltä hintaan 15 euroa (+ postikulut). Tiedustelut: michelle@outwardbound.fi


Kirjoittajan muut blogit