• Suomeksi
  • In English
Seikkailukasvatuspäivät 2016 » Tilaa uutiskirje

Blogit

Magerøyan ympäri

11 ennestään enemmän tai vähemmän tuttuja ja tuntemattomia tapasi Kåfjordin vanhassa satamassa lauantaiaamuna vähän jälkeen yhdeksän Norjan aikaa. Eripuolilta Suomea ja jopa eri puolelta maailmaa saapuneita seikkailijoita yhdisti yhteinen päämäärä: kiertää Mageroyan saari ja Euroopan pohjoisin paikka Nordkapp (tai kuten myöhemmin kävi ilmi pohjoisin paikka Knivskjellodden). Jännityksen sekainen innostus peitti alleen matkaväsymystä, sillä matka Norjaan oli aloitettu jo pari päivää aikaisemmin torstaina. Ajamista oli aikaisemmin saatu n. 1400km ja Singaporesta saapuneiden ystäviemme matka vielä paljon pidempi. Kajakkien pakkaaminen sujui innokkaasti ja jo muutaman tunnin päästä matkamme saattoi alkaa. Sääennusteet näyttivät hyvältä, mutta ajatuksissa pyörivät aikaisemmilla retkillä olleiden tarinat viisimetrisistä aalloista ja 15 m/s tuulesta. Petri Sutinen, ohjaajamme ja todella kokenut meloja, tarkisti vielä, että kaikki tärkeimmät asiat olivat mukana ja esitteli toisen avustavan ohjaajamme Heikki Pirhosen. Yhteinen matkamme saattoi alkaa.

(Vie hiiri kuvien päälle, jotta näet kuvatekstit)

Perjantain ja lauantain välinen yö vietettiin Kåfjordin satamassa. Telttailu korkattu ja teltta toimii kotina seuraavan viikon ajan!

Lauantai

Melomaan lähdettiin vasta iltapäivän korvilla ja ensimmäisen päivän kevyt pudotus matkamelontaan oli noin kymmenen kilometrin pituinen reitti Kåfjordista luoteeseen. Mageroya kierrettäisiin siis lännen suunnasta ympäri, joka tarkoittaisi sitä, että pitkät ylitykset jäisivät viimeisille päiville. Jo alkumatkasta Petri otti komennon virtausten suhteen. Äijä tiesi tasan tarkkaan, missä virtaukset kulkevat ja mistä kannattaa kajakilla mennä, jotta pääsee etenemään kaikista helpoiten. Virtauksen pysähtymiskohdasta saimme nähdä maagisen näytelmän, kun satoja kaloja hyppi pinnalla ja vähintään saman verran lintuja pyrki saamaan niitä kitaansa. Jo tässä vaiheessa tiesimme, että reissusta on tulossa ikimuistoinen, sillä suurin osa meistä tuijotti suu ammollaan näkyä, jota emme olleet koskaan aikaisemmin nähneet. Hylje kurkisteli uteliaana kajakkiseurueemme perään ja kimaltavat meduusat uiskentelivat kirkasvetisessä Jäämeressä. Saimme tahtomme mukaan vierailla myös pienissä luolissa, kurkistaa vuoren sisään. 10 kilometriä taitettiin parin tunnin aikana leppoisalla tahdilla ja rantauduimme laaksoon kahden vuoren välille. Telttojen pystytys sai alkaa – tästä se nyt lähtee!

– Oonko mä todellakin täällä?

– Täällä me nyt ollaan.

– Tätä on jotenkin niin vaikea uskoa…

Ensimmäinen leiripaikka melomisen jälkeen

Rantautuminen oli hiukan kivikkoinen. Aallot kohisivat rannassa rauhoittavasti.

Poroja tai porojen jälkiä tultiin näkemään tällä reissulla paljon!

Laskuveden aikaan veden pinnan alta paljastui tuhansia simpukoita. Heikki meinas tehä iltapalaa, mutta harmikseen oli ehtinyt just syödä… – Kun ei viittis muuten vaan syödä!

Sunnuntai

Seuraava päivä valkeni kirkkaana ja hieman tuulisena. Tarkoitus oli lähteä ajoissa liikkeelle, sillä Petrin mukaan pääsisimme virran mukana jopa 10 kilometriä tunnissa jos lähtisimme tarpeeksi ajoissa. Edellisen illan iltapiirissä olimmekin yhteisesti päättäneet, että puoli yhdeksän aikaan istumme kajakeissa valmiina lähtöön. Edellisenä iltana olimme myös hieman tutustuneet toisiimme enemmän kertomalla joitakin asioita itsestämme. Matkaseurueessamme oli ohjaajia, opettajia, talonmiehiä ja vaikka ketä! Ikähaarukka oli kaikkea 21–55 vuoden väliltä.

Lähtö tapahtui suunnitelmien mukaan ja, kun lähdimme, oli sää aivan täydellinen melontaan. Aurinko paistoi ja tuuli oli täysin laantunut. Matka alkoikin vauhdikkaasti, kun virta imaisi meidät matkaansa. Tunnissa tosiaan taitoimmekin jo ensimmäiset 10 kilometriä, matkavauhtimme jossain vaiheessa kiihtyessä jopa 16km/h! Vuoret ympäröivät meitä aluksi molemmin puolin ja reilun kymmenen kilometrin jälkeen avautui suuri ulappa vierellemme. Yritin tähyillä Jäämeren valaita, mutta toiveistani huolimatta ei valas hypännyt vierellämme. Petri kuitenkin kertoi, että Lofooteilla meloessaan hän oli päässyt todistamaan miekkavalaan uintia muutaman kymmenen metrin päästä.  Aamupäivän aikana meloimme noin 20 kilometriä lounaspaikalle, jossa oli tarkoitus pitää hiukan pidempi tauko. Auringon lämpö oli hämmentävä ja lounasta syötiin lähestulkoon aurinkoa ottaen. Kukaan ei ollut odottanut kohtaavansa sellaista lämpöä ilmoittautuessaan Jäämerelle melomaan, mutta eipä kehdattu valittaa!

– Nautitaan nyt lämmöstä, kun sitä meille annetaan!

Tilanne oli lähes utopistinen turkoosin meren laineillessa rauhallisesti ympärillämme. Voiko täällä tosiaan kohdata viisimetrisiä aaltoja?

Rantautumispaikka levien keskellä. Lounas syötiin auringonpaisteessa.

Matka jatkui puolentoista tunnin tauon jälkeen. Noin 25 kilometriä melottuamme saimme vaihtoehtoja: Voidaan joko majoittua tähän tai sitten voidaan jatkaa seuraavaan leiripaikkaan, joka olisi kuulemma ”aivan upea”.

– Onko joku niin väsynyt, että jäisi nyt mielummin tähän leiriin? Leiriydyttävä on nyt nousuveden aikaan ja huomenna lähtö olisi myös nousuveden aikaan. Muuten ei onnistu. Vaihtoehtona on jatkaa matkaa seuraavaan parempaan leiripaikkaan.

– How long is it to the next camping place? kysyi eräs singaporelaisista

– About 12 kilometers

– Alright, let’s continue!

Ja niin matkamme jatkui kohti seuraavaa leiripaikkaa. Pidimme lyhyen vessatauon vielä, sillä pian rantautuminen ei enää onnistuisi. Sillä aikaa odotellessani kurkisteli hylje minua pinnan alta. Se nosti päätään ensin vasemmalta ja heti, kun käänsin päätäni sitä katsomaan, plumpsahti se takaisin pinnan alle. Kohta huomasin oikealla puolella pään nousevan ja taas heti, kun käänsin päätäni, katosi sen pää näkyvistä. Taisi ujostuttaa toista!

Ennen rantapaikkaa oli meidän ylitettävä ensimmäinen pidempi selkä. 5 kilometrin selkä kävi testistä ja vaikka tuulta ei ollut lainkaan, keinutti maininki paattejamme mukavasti. Kun saavuimme kohti rantaa, löivät pienet aallot rantakiviin kohinalla. Edessämme avautui yksi kauneimmista näkymistä, joita olen koskaan nähnyt. Aurinko valaisi valkoisen rantahiekan ja kauniin vihreän laakson. Porot katselivat pitkään, että olemmeko tosiaan rantautumassa ja tarpeeksi lähelle rantaa tullessamme, ne juoksivat pakoon vuorille. Täysin kirkas turkoosi vesi oli kylmää, mutta kutsui silti uimaan. Mikäs siinä! Bikinit päälle ja mereen! Voiko laskea, että on heittänyt talviturkin jos käy Jäämeressä uimassa elokuun vikalla viikolla?

Euroopan pohjoisin ranta jäämerellä, uskoisitko?

Tunesin rantahiekasta otettu kuva

Iltapiirissä jaettiin päivän fiilikset. 37 kilometriä tänään, miltä tuntuu? Tutustutaan kertomalla asioita toisillemme ja suunnitellaan seuraavaa päivää.

Illasta kiivettiin vuoren päälle katselemaan auringonlaskua.

37 kilometriä taitettiin kokonaisuudessaan päivän aikana. Karttaa katsoessa ei edes usko, että olemme tosiaankin jo lähes puolivälissä koko saaren kiertoa! Seuraava päivä kuitenkin jännittää, sillä edessä on koko reissun vaikein kohta: Knivskjellodden. Petrin vakavuudesta ymmärtää, että todellisuudessa tämän Euroopan pohjoisimman kärjen ohittaminen, ei aina ole kovin helppoa. Pienelläkin tuulella aallot voivat kasvaa jo suuriksi, välillä pelkkä maininkikin riittää. Kärjen ohittamisen jälkeen tulemme myös näkemään paljon puhutun Nordkappin, joka on tarkoitus ohittaa päivän aikana. Seuraavana päivänä lähtöajalla ei ole niin väliä, joten päätämme lähteä vasta kahdentoista maissa jatkamaan matkaamme.

Maanantai

Aamu valkenee jälleen aurinkoisena ja kirkkaana. Meri on tyyni ja Knivskjelloddenin kiertoon sää näyttää erittäin optimaaliselta. Silti jännittää, koska Petrin sanojen mukaan: ”Siellä on aina jotakin menossa”. 17 kilometriä edessä seuraavaan leirintäpaikkaan ja niin jätämme paratiisin taaksemme. Paikka on kuitenkin piirtynyt muistoihimme ja sinne voi palata tästä lähin aina, kun kaipaa hetken rauhaa. Edelleen Tunesin rannan muisto saa minut hymyilemään. Kauneus on saanut uusia ulottuvuuksia kokemuksen myötä. 

Melonta tuntuu hyvältä edellisen päivän rasituksesta huolimatta. Lähestymme rauhallista tahtia kohti Knivskjelloddenia ja yritämme kuikuilla merenkäyntiä jo pitkään ennen kuin olemme kärjen kohdalla. Tosiaan, täysinkin tyynellä säällä pahamaineisessa paikassa on pientä aallokkoa, mutta tyyni sää päästää meidät ohi helposti, ilman suurempia ponnisteluja. Petri huomauttaa ja näyttää, miten korkealla aallot voivat olla. Katsomme kalliota edessämme ja ruoho alkaa kasvaa vasta muutamien metrien päässä meren pinnasta. ”Siellä missä ruoho kasvaa ei ole aaltoja. Muualla on.” Mietin, että jos tosiaan aallokko olisi niin suurta, voisi tunnelma olla hieman erilainen.

Pian edessämme näkyy jo Nordkapp. Tätä me olemme odottaneet! Henrik toteaa, että hävettää myöntää, mutta kyllä se hieno on! 300 metriä korkea jylhä jyrkänne kohoaa edessämme ja hetken aikaa tunnen itseni taas niin pieneksi. Otamme kuvia Nordkappin edessä ja pidämme taukoa. Vaikka ei tuule, niin maininki keinuttaa kajakkejamme. Aurinkoisen sään vuoksi olen jättänyt ylimääräisen paidan anorakkini alta pois. Kallio levittää varjoa yllemme ja kohta kylmyys alkaa kiiriä ja vilunväristykset puistelevat kehoani. Tahdon jatkaa matkaa, vaikka vuori onkin hieno. Jatkamme ja edessämme on selkä, jonka toisella puolella on seuraavan yön majapaikkamme. Selän ylityksen aikana alan voimaan hiukan pahoin ja Teemu vieressäni miettii, että pystyyköhän sitä tänään enää syömään mitään. Yritän keskittyä horisonttiin ja jatkaa melontaa. Silmissä sumenee aina välillä. Voinko tosiaan olla näin väsynyt yhtäkkiä? Pientä merisairautta on ilmeisesti havaittavissa..

Jylhä Nordkapp edessämme.

Olemme vihdoin ylittäneet pitkän selän ja saavumme laaksoon, joka on täysin varjoinen. Saman tien paha olo häviää ja energiaa tuntuu taas riittävän kaikkeen. Rantaudumme, pystytämme teltat ja tutkimme hieman saarta. Kahdeksalta pidetään taas iltapiiri. Käymme täyttämässä vesivarastot, sillä täällä virtaa iso joki, josta saa hyvää vettä. Kipuamme puroa ylöspäin ja matkalle näemme muoviroskaa jokaisessa kolossa, johon silmämme sattuvat. Muovia on ajautunut mereltä rantaan suuria määriä ja tuuli on heitellyt niitä ympäri laaksoa. Pieni vihainen olio nousee kapinaan sisälläni, vaikka tiedän, ettei siitä ole mitään hyötyä. Laakson nimi on Kalld fjord – kylmä vuonoisuus, mikä johtuu siitä, että vuoret varjostavat sen täysin. Tänne ei siis aurinko paista. Teemme illalla nuotion lämmikkeeksi ja pidämme piirin sen ympärillä. Fiilikset ovat edelleen ryhmän sisällä hyvät ja olemme jo yli puolivälin koko reissun melonnoista!

Iltapiirin jälkeen muutamat meistä lähtevät valloittamaan vielä vuorta. Ylös kivuttaessa ei ainakaan tarvitse kärsiä kylmästä ja paidat lentävät nopeasti pois päältä. Reitissä on kipuamista, mutta maisemat päällä palkitsevat rehkimisen. Nordkapp näkyy vielä viimeisen kerran vuoren päältä ja auringon lasku on jättänyt taivaalle kauniit värit.

Kalld fjord

Vesipullot täytettiin vuoripuroista. Vesi oli raikasta ja hyvän makuista JOS poroja oli vähän ja vettä paljon ;)

Tiedätkö sinä mihin kenkäsi menevät, kun olet käyttänyt niitä? Pieni osa rannan roskasta kuvassa. Karu totuus on, että monet rannoista olivat aivan roskaisia. Muovia oli joka paikassa..

Nordkapp näkyy vielä kaukana, kun illalla kiipesimme vuoren päälle. Taivaalle oli maalattu kauniit värit.

Tiistai

Jotta pystymme parhaiten hyödyntämään virtauksia apunamme, on meidän lähdettävä liikkeelle ajoissa. Kello kuudelta herätyskello soi ja aamupalan keitteleminen alkaa. Kahdeksalta on tarkoitus, että kaikki ovat valmiina lähtöön rannassa kajakkien kanssa. Niin matkamme jatkui taas ja edessä odotti jälleen noin 17 kilometrin matka kohti Laukvikiä, joka olisi seuraava yöpymispaikkamme. Aamu sarasti taas tyynenä, mutta hiukan viileämpänä ja harmaampana kuin aikaisemmat päivät. Lähdimme melomaan taas rauhalliseen tyyliimme eteenpäin. Pääsimme tutkailemaan koko reissun pisintä luolaa. Se oli sisältä vaaleanpunainen ja tunnelma lähenteli taianomaista. Onko tällaisia paikkoja tosiaan olemassa? Vuorotellen jokainen meistä vieraili luolassa hetken fiilistelemässä. Pysähdyimme myös puolisuolaisella järvellä, jonka suolapitoisuus vaihteli vuorovesien mukaan.

Teemu menossa luolaan

Luolan jälkeen lähdimme kohti siihen astisista ylityksistä pisintä. 8 kilometriä pitkä selkä odotti retkiseuruettamme. Matkan ajaksi on pakko keksiä muuta tekemistä, kuin pohtimistä, että milloin on perillä. Lauleskelua ja juttelua melonnan ohessa tuli harrastettua senkin päivän aikana.

Ylitimme selän ja saavuimme Laukviikkiin jo todella hyvissä ajoin. Huonon sään tiedustelija pilviä oli pudonnut majapaikkamme ylle ja tiesimme, että auringon paiste ei luultavasti tulisi jatkumaan ensimmäisiä päiviä pidempään. Yöpymispaikassamme oli yllättäen myös pieni mökki, jossa pystyimme kuivattelemaan kamojamme iltaa myöten. Illan aikana jotkut kiipesivät jälleen valloittamaan vuoria, jotkut lähtivät vaeltamaan pidemmälle laaksoon ja Singaporelaiset kokkailivat herkullisia ruokia hartaasti. Kulttuurierot näkyivät varsinkin ruoan laitossa: kun suomalaiset olivat jo tiskanneet astiat mahat täynnä ruokaa, olivat singaporelaiset vasta saaneet ruoanlaitoin alkuun. Sää ennusteet näyttivät edelleen hyvältä: Näyttäisi siltä, että tuuli nousee vasta torstaina ja kevyttä sadetta. Edelleen olisi mainio melontasää siis!

Valaan selkänikamat koristivat leirin maisemaa

Leiristä pystyi vaeltamaan pitkän matkaa, sillä korkeita nousuja ei tällä kertaa ollut välttämätöntä tehdä jos halusi edetä. Pystyimme näkemään jo osan seuraavan päivän reitistä.

Keskiviikko

Heräsimme sateeseen ja sumuun. Sumu oli peittänyt merenpinnan ja odottelimme jännittyneenä tilanteen etenemistä, sillä merisumu voi olla matkaa melottaessa ainakin lähes yhtä jännittävää, kuin suuret aallotkin. Sumu kuitenkin hälveni ennen aamuista lähtöaikaa ja melontasää oli sateesta huolimatta todella hyvä. Alkoi näyttää siltä, että pääsisimme rantaan jo torstai aamupäiväksi jos sää jatkuisi ennusteiden mukaan. Seuraavalle päivälle oli luvattu tuulta ensimmäistä kertaa ja sekin myötäiseksi. Lähdimme jälleen melomaan edessämme reilu parin kymmenen kilometrin päivämatka. Matkalla näkisimme majakan ja myös Honningsvågin kaupungin. Lähdimme meloskelemaan välillä virtaa myöten ja välillä pieneen vastavirtaan. Päivämatka taittui mukavasti ja lounastauolla löysimme jännittäviä eläimiä! Merimakkaran ja Erkka erakkoravun! Honningsvågin edustalla meidät ohitti pyöriäisparvi.

– Delfiinejä! hihkaisin ja tunsin taas onnea siitä, että sain olla mukana tällä retkellä. 

Leppoisaan tahtiin meloskelua niin ehtii ottaa kuviakin

Erkka erakkorapu

Heikki syö merimakkaraa

Petrin teltta nököttää vuoren juurella viimeisellä leiripaikalla

Matka taittui mukavasti ja tuntui nopealta, sillä päivän aikana ei tarvinnut ylittää yhtäkään pitkää selkää. Mielenkiinto pysyi mukana koko matkan ajan, sillä maisemat vaihtuivat jatkuvasti. Pääsimme jännittämään seuraavaa päivää, sillä vaikka matkaa ei ollut jäljellä kuin 12 kilometriä autoille, niin tuulta oli luvattu yli kymmenen metriä sekunnissa.

Torstai

– Hiukan harmaata, mutta tyyntä.

Totesin, kun aamulla nousin teltasta. Kamat kasaan ja kajakkiin, niin reissun viimeinen melontapätkä saattoi alkaa. Yksi pitkä selkä ylitettävänä ja muuten päästään rantoja pitkin. Melonta sujui hienosti ja enää edessä oli kamarumba ja yhteinen lopetus retkelle. Oli lähestulkoon haikea meininki nousta paatista ylös viimeistä kertaa, kun saavuimme lähtöpaikkaamme.

Kamojen pakkailua ja lähtötunnelmaa

Onko se tosiaan jo ohi? Viikko meni ohi kuin vilauksessa ja nyt kaikki nuo hienot kokemukset ovat jo takanapäin. Kävimme vielä lopuksi odotuksia ja fiiliksiä läpi kaikkien ryhmäläisten osalta. Kaikki olivat sitä mieltä, että reissu oli mahtava kokemus ja jokainen oli tyytyväinen siihen, että saimme kierrettyä saaren ympäri. 120 kilometriä takana ikimuistoisia tapahtumia, maisemia, tunnelmia, tunteita ja hetkiä. Selvisimme reissusta todella hyvällä säällä, mikä on erikoisen harvinaista varsinkin, kun elettiin jo elokuun viimeistä viikkoa. Monet olisivat toivoneet, että olisimme kohdanneet myös suurempaa aallokkoa, mutta Petrin sanoin: ”Ei kannata toivoa säätä, se toive voi toteutua..” Ei voi muuta kuin todeta, että aivan ainutlaatuinen reissu ja en vaihtaisi tätä viikkoa mihinkään. Kokemus on korvaamaton ja jano vain kasvoi seuraavia reissuja kohtaan. Kiitos koko porukalle ja kiitos Outwardbound!

Petri puuttuu kuvasta, koska änkesi kameran taakse. ISO KIITOS Petrille, huikealle ohjaajalle, jota ilman oltais varmaan menty koko reissu vastavirtaan.

Kuvat&Teksti: Siiri Kumpulainen


Kirjoittajan muut blogit